Heipähei, anteeksi että tämän kanssa kesti hieman. Toivo siitä, että tänä vuonna viimein irtoaisi jostain opiskelupaikka, elää vahvana mielessä. Mutta sainhan tämänkin valmiiksi. Melko pitkä osa taas, eikä silti päästä pois yliopistolta, MiWa iskee jälleen :D Lupaan, että ensi osassa päästään elämään kunnon elämää.
Hyvää naistenpäivää kaikille naisille! Nyt lukemaan.
Kuukausien kuluessa elo kampuksella oli vähitellen asettunut. Kuten Ursula oli aavistellut, Heljällä ei ollut minkäänlaisia ongelmia cheerleadereiden soveltuvuuskokeen kanssa, ja pian hän olikin jo saanut oman mekon ja osallistui jokaviikkoisiin harjoituksiin. Muilla tytöillä, etenkin Ninnillä, kesti jonkin aikaa sopeutua asiaan, mutta Ursulan iloisen ja päättäväisen kannustuksen ansiosta useimmat heistä hyväksyivät asian nopeasti ja toivottivat Heljän lämpimästi tervetulleeksi tiimiin. Ainoastaan Ninni oli yhtä kylmä kuin ennenkin ja lähinnä tuhahteli taustalla, kun muut tytöt kehuivat Heljän hyvin onnistuneita suorituksia.
Hän rakasti cheerleaderina oloa, ja Ursulasta tuli nopeasti hänen hyvä ystävänsä. Ursula tuli käymään asuntolalla melkein päivittäin, ja he pitivät toisilleen seuraa päntätessä tai auttoivat vuorotellen toisiaan esseiden kirjoittamisessa. Ursula oli sinnikäs, ja Heljä ihaili sitä, ehkä hieman kadehtikin. Hän itse tapasi olla hieman kärsimätön ja turhautua, jos ei oppinut vaikeaa asiaa tai saanut tehtäviään tehdyiksi.
Ursulan lisäksi myös Valto opetti häntä säännöllisesti. He tapasivat yleensä kampuksen kahvilassa tai opiskelijakeskuksessa, juttelivat ja nauroivat enemmän kuin lukivat. Valto sai Heljän aina hyvälle tuulelle, oli hän miten ahdistunut tai turhautunut tahansa. Valtolla oli taito valita oikeat sanat joka tilanteeseen. Välillä Heljä tunsi alemmuudentunnetta ja mietti, mitä niin hurmaava mies oikein näki hänessä, mutta ihmeen kaupalla Valto ei tuntunut kyllästyvän hänen seuraansa. Mies kuunteli aina avoimen kiinnostuneena, kun hän kertoi kuulumisiaan tai cheerleaderharjoituksissa tapahtuneita juttuja tai mitä tahansa muuta. Hänelläkin oli aina kiinnostavaa kerrottavaa itsestään. Opiskelun ja hauskanpidon lomassa he tutustuivat toisiinsa vähitellen yhä paremmin ja paremmin.
Itse asiassa Heljä oli jo pitkään halunnut pyytää Valtoa ihan oikeille treffeille. Hänen kurkussaan tuntui kuitenkin aina olevan jokin tahmea pala, kun hän puhui pojalle, ja se esti häntä esittämästä kysymystään. Valto juoruili hänelle jatkuvasti oman asuntolansa sekopäisistä asukkaista, ja Heljä nauroi mukana, vaikka hänen vatsaansa nipisteli. Hän oli pahasti ihastunut poikaan, ja tunne sekä pelotti että kiehtoi häntä.
Valto oli kuitenkin alun perin osoittanut kiinnostusta häneen, joten tuskin kysymisestä mitään pahaa seuraisi? Mikä muutenkaan olisi pahinta, mitä voisi käydä? Että Valto kieltäytyisi? Heljä psyykkasi itseään tikkataulun ja cheerleaderharjoituksiin jumppaamisen avulla. Seuraavalla kerralla, kun hän ja Valto tapaisivat kirjastossa, hän kysyisi. Hänen maailmansa ei kaatuisi siihen. Ursulakin oli jo pitkään patistanut häntä tekemään sen. Heljä päätti, että kun Ursula seuraavan kerran tulisi käymään asuntolalla, Heljällä olisi hänelle paljon kerrottavaa.
He olivat sopineet tapaavansa kirjastolla puoliltapäivin. Heljän sydän tykytti nopeammin kuin koskaan aiemmin.
”Huh, kun tuli kuuma yhtäkkiä”, Valto pelleili. ”Johtunee sinusta. Taidan tarvita viuhkan.”
Heljä naurahti. Hän pyyhkäisi hionneita kämmeniään mekkonsa helmoihin ja tarttui sitten Valton käsiin.
”Valto kuule… Lähtisitkö illalla kanssani jonnekin? Vaikka keilaamaan?”
Valto näytti ilahtuneelta. ”Kerro vain, minne haluat, niin tulen mukaan!”
”Ihanko totta?” Heljä kysyi yrittäen pitää äänensä rauhallisena, vaikka todellisuudessa hänen teki mieli hyppiä ympäri kirjastoa ja kiljua onnesta. Kirjastonhoitaja mulkoili heitä kuitenkin siihen malliin, että hän malttoi mielensä.
”Tietysti”, Valto sanoi pilke silmäkulmassa. ”Mietin jo, että teenkö minä tämän siirron ja otan riskin, että vaikutan yli-innokkaalta ahdistelijalta. Jos olisit odottanut vielä päivänkin, olisin varmaan tehnyt sen.”
”Hmm, en tiedä olisinko lähtenyt yli-innokkaan ahdistelijan matkaan”, Heljä hihitti, ja kirjastonhoitaja sähähti heille kiukkuisesti. He molemmat juoksivat ulos kirjastosta, jotta pystyivät nauramaan katketakseen. He sopivat tapaavansa seitsemältä keilahallilta, ja Heljä alkoi laskea jo minuutteja.
Heljä, joka oli ensimmäisenä opiskeluvuonnaan käyttänyt rutkasti aikaa kaupungin keskustan tutkimiseen, oli löytänyt mukavannäköisen keilahallin, ja Valtokin näytti kiinnostuneelta. Kumpikaan heistä ei ollut pahemmin keilannut, mutta Heljällä sujui hyvin. Hän sai kaatoja ja paikkoja toisensa perään.
”Ja taas!” hän riemuitsi. Valtoa nauratti.
”Kannattaakohan minun edes yrittää, kun sinulla on viisikymmentä pistettä jo neljännellä kierroksella…”
He siirtyivätkin pian tanssilattialle. Heljä oli saanut itsevarmuutta sekä menestyksessään keilaamisessa että ylipäänsä saatuaan Valton mukaansa treffeille, ja huikkasi tiskijukkaa vaihtamaan hitaampaan tempoon.
”Haluatko tanssia?” hän kysyi Valtolta, joka näytti imarrellulta.
”Jos vain et tallo varpailleni noilla koroillasi.”
Musiikin temposta tuli mieleen merenranta ja keinuvat aallot, ja Heljä ja Valto liikkuivat hitaasti kuin olisivat olleet veden vietävänä. He eivät missään vaiheessa irrottaneet katsettaan toistensa silmistä. Heljän teki mieli suudella Valtoa, mutta olisiko se ollut liikaa? Hänellä ei ollut kokemusta tällaisesta. Elokuvissa tämä olisi ollut täydellinen hetki suudelmalle, mutta elämä ei ollut elokuvaa…
Valto teki ratkaisun hänen puolestaan. Tiskijukka vislasi, ihmiset vilkuilivat heitä, mutta kumpikaan heistä ei huomannut sitä. Kymmenen sekuntia oli kuin kymmenen vuotta. Kymmenen ihanaa, lämmintä, huumaavantuoksuista vuotta.
Ursulalle hänellä olisi totta tosiaan kerrottavaa, kun he seuraavan kerran tapaisivat. Ja paljon.
*** *** *** *** ***
Johtuiko kenties Heljän cheerleaderharrastuksesta, suositusta cheerleaderystävästä tai ihan vain siitä, että hän kulki kampuksella aiempaa itsevarmemmin, vähitellen ilkeät puheet hänestä vähenivät. Ihmiset vaikuttivat pikemminkin uteliailta ja tulivat jopa ruokalassa juttelemaan hänelle vapaaehtoisesti. Kai he ajattelivat, että jotain tuossa täytyi olla, kun itse cheerleaderkapteeni hengasi hänen kanssaan. Heljä jutteli muiden kanssa mielellään, mutta kaveeraamaan hän ei ryhtyisi. Jos hän ei kelvannut heille ennen, hän ei tarvinnut heitä jatkossakaan.
Hän oli myös löytänyt uuden harrastuksen, josta ei ollut osannut kuvitella nauttivansa. He olivat eräällä kurssilla käyneet tutustumassa observatorioon, joka oli ollut jonkin kuuluisan elokuvan tapahtumapaikka, ja jokainen oli saanut kokeilla kaukoputkea. Heljä oli havahtunut ja muisti, että asuntolan takapihallakin oli yksi rämä teleskooppi. Retken jälkeen hän vietti joka ilta tovin ihastellen taivaankappaleita ja hämmästellessään niiden kauneutta. Kun hän muuttaisi yliopiston jälkeen omilleen, hän haluaisi ehdottomasti omalle pihalleen teleskoopin. Mieluiten hienointa laatua. Asuntolan rämän linssissä oli naarmuja, ja se hädin tuskin pysyi kasassa.
”Vai että tähtien tiirailusta olet kiinnostunut”, Ursula hekotteli samalla, kun väänsi esseetään Heljän opastuksella. ”Kuulostaa hyvältä. Minusta ne kaikki tähdet kyllä näyttävät ihan samanlaisilta.”
”Eivät ne ole”, Heljä sanoi innoissaan. ”Ne ovat kaikki erikokoisia ja loistavat eri lailla. Ne ovat tosi kiehtovia, ihan oikeasti. Ja olen nähnyt planeettojakin. Venuksen ja Marsin ja Saturnuksen ja –”
”Hyvä on, uskotaan”, Ursula nauroi. ”Meillä on harkat huomenna, ethän ole unohtanut?”
”En, älä huoli”, Heljä sanoi. ”No niin, seuraavassa kappaleessa voisit kertoa vaikka siitä, että…”
Hetken aikaa he olivat molemmat hiljaa, ja taustahälinän lisäksi ääntä pitivät vain Ursulan kynä ja esseevihko.
”Mitä mieltä olet muuten osakunnista?” Ursula kysyi saatuaan kappaleen päätökseen.
”Osakunnista?” Heljä ihmetteli. ”En tiedä niistä paljoakaan. Montako täällä on?”
”Aika monta. Minä olen itse asiassa liittynyt yhteen niistä. Se on aivan mahtavaa. Pitäisit siitä.”
”Millainen osakunta se on?” Heljä kysyi kiinnostuneena.
”Jessus, eikö tuo mummeli voisi siirtyä takaani pois, luova aurani häiriintyy tästä”, Ursula manasi. Keittäjätär näytti tosiaan siltä, kuin olisi vetänyt aamulla jotain muutakin kuin kahvia. Hän oli jo puolitoista tuntia seissyt Ursulan takana ja tärissyt sen sijaan että olisi kerännyt likaisia astioita pöydiltä.
”Äh, hän on vain vähän sekaisin näin aamusta”, Heljä sanoi kärsimättömästi. ”Niin, siitä osakunnasta?”
”Ai niin juu, se ei ole hirveän iso”, Ursula sanoi. ”Siihen kuuluu minun lisäkseni kaksi muuta tyttöä. Mutta se on ollut olemassa hirveän pitkään, tyttöjen serkut ja pikkuserkut ovat myös kuuluneet siihen, ja talo on mahtava. Meillä on joka viikonloppu mahtavia bileitä. Meillä on myös kuplapuhallin, voitko uskoa!”
Heljä hihitti. ”Miten jäseneksi pääsee?” hän kysyi.
”No, ensin on läpäistävä testi. Ihan pieni vain, älä pelkää. Sinun on tultava toimeen osakunnan jäsenten kanssa. Se olisi sinulle helppo nakki, tytöt ovat todella mukavia, ja he ovat kuulleet sinusta paljon.”
Ursula pani vihkonsa pois ja nousi ylös.
”Valmista tuli”, hän tokaisi tyytyväisenä. ”Jos sinua kiinnostaa liittyä jäseneksi, voin pyytää tyttöjä käymään täällä jo tänä iltana. Sitten voisit muuttaa saman tien! Ei enää tätä ankeaa asuntolaa, eikö olisi uskomatonta?”
”Ja me olisimme kämppäkavereita!” Heljä innostui.
”Ja tutustuisit uusiin ihmisiin”, Ursula lisäsi. ”Osakunnassamme hengaa tyyppejä, joita et ole takuulla tavannut ennen. Se voisi olla virkistävää sinulle.”
”Pyydä ystäviäsi tulemaan illalla”, Heljä päätti ja halasi Ursulaa.
Niinpä osakuntalaiset tulivat iltasella käymään Heljän luona. He olivat molemmat iloisia ja eläväisiä, ja Heljä tunsi olonsa mukavaksi heidän seurassaan. Juteltuaan kummankin kanssa hetken he toivottivat hänet avosylin tervetulleeksi osakuntaan. Ursula hymyili taustalla.
”Sanoin, että selviäisit siitä!” hän sanoi äänettömästi Heljälle.
*** *** *** *** ***
”No niin, tervetuloa osakuntaan!” Ursula toivotti, kun Heljä saapui talolle laukkujensa kanssa. ”Minä esittelen sinulle paikat saman tien. Ensin viedään laukut huoneeseesi. Ihan mahtavaa, oikeasti! Tytötkin odottavat sinua, he ovat innoissaan.”
”Minäkin olen innoissani”, Heljä sanoi ja seurasi Ursulaa sisälle taloon.
”Tosi kiva, että tulit”, sanoi yksi osakuntalaisista, jonka nimi taisi olla Sanni. ”Toivottavasti tunnet olosi kotoisaksi. Ai niin, täällä juoksentelee välillä ihan ihmeellistä sakkia, muun muassa kampuksen maskottilehmä. Älä välitä heistä. Niitä juoksentelee vähän joka paikassa.”
”Juu, ei se mitään. Olen tottunut omituisiin juoksentelijoihin”, Heljä vakuutti, ja Sanni hymyili.
Illalla Ursulan ollessa luennolla hän söi illallista Sannin kanssa.
”Frida on taas treffeillä”, Sanni sanoi. ”Hän on ihan mahdoton. Siis, hän on ihana ystävä, mutta luulen, että hän on riippuvainen romantiikasta. Hänellä on joka viikko eri mies kiikarissa. Hän on kertonut minulle enemmän, kuin olisin halunnut kuulla…”
”Entä sinä sitten? Millainen sinä olet?”
”Hmm, vaikea sanoa”, Sanni vastasi. ”Tykkään juhlia, mutten halua sen huonontavan arvosanojani. Tykkään opiskelusta.”
”Mikä pääaineesi on?”
”Teatteritaide. Sinun?”
”Minun myös!” Heljä huudahti. ”Sinähän voisit antaa minulle vihiä siitä, mitä tulevilla kursseilla käsitellään…”
Hän ei ollut huomannut, että Ninni oli istunut heidän seuraansa, mutta yhtäkkiä hän havahtui siihen. Tyttö kirjoitti esseetään kynä sauhuten ja mulkoili häntä välillä murhaavasti hiustensa alta. Heljä unohti, mitä oli sanomassa. Sanni kysyi jotain, hetken päästä Heljä sai vastattua ja keskustelu jatkui normaalisti. Heljä otti lautasensa ja poistui heti, kun keskusteluun tuli luonteva väli.
Ei kai Ninni roiku täällä joka päivä? hän mietti kauhuissaan. En oikein välittäisi nähdä häntä enempää kuin on pakko…
Kunpa Ursula palaisi luennoltaan pian. Heljä kaipasi hänen seuraansa.
Palattuaan treffeiltään Frida oli tuonut tullessaan ruokaa lähikiinalaisesta. Heljä liittyi hänen seuraansa yöpalalle. Ursula oli yhä luennolla. Yliopistolla oli välillä kokeita ja luentoja omituisiin aikoihin.
Lopulta Ursula palasi kotiin.
”Olitko sinä luennolla pyjamassa?” Frida nauroi.
”Totta kai. En olisi enää jaksanut vaihtaa vaatteita. Haluan vain kaatua sänkyyn”, Ursula vastasi. ”Tuletko sinä, Heljä?”
”Joo, kohta”, Heljä sanoi ja hotkaisi loput ruoastaan. Ursula liiteli portaat ylös, ja Heljä seurasi hetken kuluttua perästä.
Ursula oli ehtinyt jo nukahtaa, kun Heljä saapui makuuhuoneeseen. Häntä taisi tosiaan väsyttää, Heljä mietti ja sammutti valot huoneesta. Hän kaivautui peiton alle ja mietti, mitä tehdä. Osakuntatalo oli paljon viihtyisämpi kuin asuntola, sen hän myönsi. Myös asukkaat olivat mukavampia. Mutta jos Ninni aikoi vierailla useinkin…
Ehkä Valto suostuisi muuttamaan taloon hänen kanssaan?
Hän kutsui Valton kylään seuraavana päivänä.
”Ihana nähdä sinua, kulta”, Valto sanoi Heljän saapuessa tervehtimään häntä ja moiskaisi tälle pitkän suudelman suulle. ”Tuntuu, kuin viime kerrasta olisi jo ikuisuus.”
”Eihän siitä ole kuin ehkä kolme päivää”, Heljä nauroi. ”On se silti vähän liikaa, myönnän sen.”
Valto halusi kuulla, miten Heljä oli viihtynyt osakunnassa.
”Täällä on mahtavaa”, Heljä kehui. ”Tytöt ovat kivoja, Ursula varsinkin. Eikä täällä ole tylsää. Yhtenä yönä törmäsin keittiössä kalsareillaan tallustelevaan mieheen, joka etsi jääkaapistamme yöpalaa. Sain melkein sydärin, koska luulin häntä murtovarkaaksi, mutta hän olikin vain joku Fridan valloituksista. Hyvä, kun muistaa opiskella kaikelta menolta.”
”Mahtavan kuuloista”, Valto sanoi. ”Minun asuntolani on tylsä. Se on täynnä hikipinkoja ja sekopäisiä simejä. Asuntolan keittiö on yritetty polttaa kolmesti sinä aikana, kun olen ollut täällä.”
”Haluaisitko muuttaa tänne?” Heljä kysyi. Valto näytti yllättyneeltä.
”Tänne? Sopiiko se varmasti muille?”
”Tietysti sopii. He ovat mahtavia. Pitäisit heistä varmasti.”
”Hmm… Ja saisin asua sinun kanssasi…” Valto oli pohtivinaan asiaa hyvinkin tarkasti, vaikka Heljä tiesi kyllä, mikä hänen vastauksensa olisi.
”Selvä on. Minä muutan tänne!”
”Upeaa!” Heljä hihkui ja loikkasi Valton syliin. Hän oli varmaan lihonut liikunnan puutteen ja roskaruoan syönnin vuoksi, mutta Valton vahvoilla käsivarsilla hän tunsi olonsa pieneksi keijukaiseksi. Eikä Valto valittanut, mikä sekin oli plussaa.
Valto toi tavaransa ja asettui nopeasti taloksi. Kuten Heljä oli arvannut, muut tytöt toivottivat hänet sydämellisesti tervetulleeksi osakuntaan.
”Tietysti poikaystävät ovat tervetulleita!” Ursula huudahti. ”Sehän on itsestään selvää!”
Heljä oli hyvillään. Tuntui todella siltä, että hänen ja Valton suhde oli nousemassa aivan uudelle tasolle.
Myös Ursulalla oli mies kiikarissa.
”Voi Heljä, hän on upea”, Ursula hehkutti. ”Et arvaakaan, millainen herrasmies! On hän vähän outo, mutta hyvällä tavalla. Hän sopii minulle. Sinun on tavattava hänet. Tuonko hänet näytille joku päivä?”
”Tuo, ehdottomasti! Totta kai minun on arvosteltava hänet”, Heljä sanoi ja sai Ursulan hihittämään.
Niinpä Ursula toi kokelaansa näytille. Miehen nimi oli Harald, ja tämä esitteli itsensä Heljälle erittäin asiallisesti.
”Nimeni on Harald Litsilä. Erittäin mukava tavata. Sinun on pakko olla Heljä, Ursula on puhunut sinusta niin paljon, että koen tuntevani sinut kuin hyvän ystävän.”
Heljä kiitti miestä. Ursulalla oli kiire poimia lattialta jotain, minkä hän oli pudottanut.
Ursula näytti onnelliselta, ja Heljä oli iloinen hänen puolestaan. Jos hyvin kävisi, osakuntataloon saataisiin jonkin ajan kuluttua lisää miesvahvistusta. Valtolla oli ajoittain tukalat oltavat, etenkin silloin, kun talon kaikki kolme kylpyhuonetta olivat varattuja samaan aikaan, tai jos hän epäonnekseen ajautui väittelyyn Fridan kanssa.
Ninni aiheutti yhä ongelmia silloin tällöin.
”En tajua, miksi sinut otettiin asumaan tänne”, hän tuhahti Heljälle kerran, kun Heljä oli palaamassa luennolta ja menossa sisään. ”Naurettavaa. Eikä minulta kysytty mitään.”
”Ethän sinä edes kuulu osakuntaan”, Heljä huomautti vihaisesti. ”Ei sinulla ole oikeutta puuttua heidän päätöksiinsä.”
Ninnin silmät kipinöivät.
”Minun kuuluisi olla cheerleaderkapteeni eikä Ursulan”, hän sanoi. ”Hän pölähti joukkueeseen uutena ja sai kapteenin paikan melkein heti, vaikka alun perin valmentaja oli minun puolellani. Ja nyt sinä pääset osakuntaan, vaikka olet tuntenut tytöt vasta hetken! Häipyisit täältä, niin kaikki olisi paremmin!”
Heljä ei ollut uskoa korviaan. Ninni oli kateellinen hänelle! Ninni, joka oli niin kaunis ja ulkoisesti näytti suositulta ja pärjäävältä. Jollei blondi hänen edessään olisi ollut niin kiukkuinen, Heljä olisi nauranut tilanteen absurdiudelle. Ninni juoksi pois, ennen kuin Heljä ehti sanoa mitään. Eikä hän olisi tiennytkään, mitä sanoa.
*** *** *** *** ***
Valto oli vienyt Heljän pitkästä aikaa oikeille treffeille. Hän oli valinnut paikaksi kampuksen pienen puiston, josta Heljä piti, vaikka se oli aika tylsä eikä mitenkään ihmeellinen. Heljä puhua pälpätti Ninnistä. Hän halusi päivitellä tätä kummallisuutta jonkun kanssa, ja koska Valto sattui olemaan sopivasti paikalla, se joku sai luvan olla Valto.
”Hän on kateellinen, siis kateellinen minulle. Voitko kuvitella? Yksi kampuksen suosituimmista cheerleadereista. Eihän minussa ole mitään, mitä kadehtia. Tunnen itseni aika imarrelluksi”, Heljä hehkutti eikä edes huomannut, kuunteliko Valto vai ei. Valto näytti olevan omissa ajatuksissaan. Ihan kuin hänellä olisi jotain sydämellään. Tai sitten Heljä tulkitsi väärin.
”Kukapa nyt sinulle ei olisi kateellinen”, Valto kiusoitteli. ”Olet kaunis ja älykäs ja hauska. Ja sinulla on näin komea poikaystävä. Jos minä olisin nainen, kyllä minäkin sinua kadehtisin.”
”Senkin hölmö”, Heljä sanoi ja punastui. Hän ei ollut vieläkään oikein tottunut kehuihin, joita Valto hänelle jatkuvasti syyti. Ne tuntuivat lämmittävän hänen vatsaansa kuin pieni, kytevä liekki.
Yhtäkkiä Valto tarttui häntä käsistä.
”Me olemme tunteneet jo aika kauan”, hän aloitti. ”Joskus minusta tuntuu, kuin olisin tuntenut sinut koko elämäni. Miltä sinusta tuntuu?”
”Minä rakastan sinua, hassu”, Heljä vastasi. ”Miksi olet noin outo yhtäkkiä? Olenko tehnyt jotain?”
Heljä pidätti hengitystään, kun Valto polvistui hänen eteensä.
”Et, päinvastoin. Minä aion nyt tehdä jotain”, hän sanoi ja kaivoi takataskustaan mustan samettirasian. Sisältä paljastui hirmu kaunis – ja varmasti myös hirmu kallis – timanttisormus. Heljä huoahti.
”Valto, millä ihmeellä sait tuollaisen hankittua?”
”Tahdonvoimalla. Ja tarvittiin siihen myös osa opintolainasta”, Valto sanoi pilke silmäkulmassa. ”Heljä Mäntyniemi, tuletko vaimokseni?”
”Tulen, tulen, ehdottomasti tulen”, Heljä vastasi kyynel silmäkulmassa.
Hän suuteli tulevaa miestään eikä ollut uskoa onneaan todeksi. Jos syrjintä ja yksinäisyys oli tällaisen onnen hinta, hän kokisi kaiken mielellään uudelleen. Ja Valton kosintaa hän kelaisi yhä uudestaan, uudestaan, uudestaan.
*** *** *** *** ***
Tällaista tällä kertaa. Seuraava osa ilmestynee tämän kuun lopussa/ensi kuun alussa, riippuen kiireistä.
Pari ekstrakuvaa piristykseksi:
Epätoivoinen lehmä. Joutuu tonkimaan toisten roskia.
Ja mokoma meni vielä vikittelemään Haraldia ): Ursula-parka. Nyt se mököttää molemmille.
Kommentit