Ninnin on tässä(kin) luvussa tarkoitus olla ihan aikuinen, mutta pelissäni hän on yhä yliopistossa, syystä että cheerleader ja heidän pukeutumisensa tonteilla vieraillessaan. Nuorena aikuisena Ninni sentään tyytyy cheerleadermekkoon, mutta minulla on pahoja muistoja eräästä toisesta simistä, joka aikuisiällä ei tyytynyt pelkkään mekkoon, vaan päätti vetäistä ylleen laama-asun... Eli tarinassa Ninni siis on mekostaan huolimatta aikuinen. Piste. Ja anteeksi.
”No, lapset, mitä pidätte uudesta kodistamme?” Heljä kyseli taaperoilta, vaikka tiesi, että nämä tuskin tajusivat tapahtunutta. Yhtä innokkaina he vaeltelivat ympäri huoneita täällä kuin vanhassakin talossa. Heljä puolestaan viihtyi mainiosti. Täällä lapsilla oli tilaa kasvaa ja leikkiä, ja aikuisilla harrastaa. Ja tehdä kaikkea muutakin…
Häistä ei ollut vielä puhuttu, mutta Heljä tiesi, että Valtolla ne olivat koko ajan mielessä. Valto oli ollut valmis sitoutumaan hänen kanssaan jo aikapäiviä sitten, kun taas hänellä itsellään ei ollut kiire mihinkään suuntaan. Hänen puolestaan he voisivat olla kihloissa vaikka koko loppuelämänsä. Ei rakkaus siitä lisääntynyt, että vaihdettiin sormuksia kymmenien silmäparien todistaessa, ja eikö juuri rakkaus ollut parisuhteessa tärkeintä? Mutta naimisiinmeno oli Valtolle tärkeä asia. Heljä oli kyllä valmis ottamaan sen askeleen, kunhan vain aika olisi sopiva. Eikä se vielä tuntunut olevan.
Ensinnäkin hän halusi edetä urallaan ja tehdä tiliä, mutta hänestä tuntui, että vaikka hän raatoi hampaat irvessä, eteni hän tuskin mihinkään. Oli hän onnekseen saanut kalsareiden pyykkäyksen jättää taakseen ja siirtyä puunaamaan vessoja ja pukukoppeja, mutta haaveillessaan urheilu-urasta hän oli oikeastaan haaveillut itsestään peliasussa joukkueen ympäröimänä… Hänen nykyinen tilanteensa oli kaukana siitä. Hän jaksoi töissä joka päivä ainoastaan siksi, että oli vakaasti päättänyt etenevänsä. Joku tyhmä cheerleaderblondi ei häntä estäisi.
Myös rakas tiedeharrastus antoi voimaa arkeen. Lasten synnyttyä Heljä ei ollut ehtinyt käydä Avaruuden lasten kokouksissa niin usein kuin olisi halunnut, joten yhä useammin kokoukset pidettiin hänen luonaan. Silloin hän saattoi vahtia illallista tai kieltää kaksosia syömästä sähköjohtoja samalla, kun vietti ystäviensä kanssa mukavaa iltaa. Joskus myös Valto osallistui kokouksiin, mutta ymmärrettävästä syystä hän tunsi olonsa niissä ulkopuoliseksi. Hän tapasikin käydä pitkällä juoksulenkillä aina kokousiltoina, mikä sopi myös Heljälle. Avaruuden lapset oli hänen juttunsa. Joitain asioita hän ei halunnut jakaa edes Valton kanssa.
Hän ei voinut lakata miettimästä, keitä olivat nuo salaperäiset olennot, joista hänen isoisänsä oli aikanaan saanut alkunsa, ja joiden geenejä paitsi hän myös nyt hänen ja Valton lapset kantoivat. Mistä he tulivat, minkälaisia kykyjä heillä oli? Olivatko he simien kaltaisia vai aivan erilaisia? Jotain inhimillistä heissä täytyi olla, jotta he pystyivät lisääntymään simien kanssa, mutta Heljää janotti saada tietää lisää. Välillä yötaivaita tiiraillessaan hän oli näkevinään jonkin ison avaruusaluksen suhahtavan ohi, mutta se katosi niin nopeasti, että hän varmasti vain kuvitteli.
Kauppareissulla hän sattui huomaamaan lehtitelineessä uusimman tiedelehden, jonka senkuinen numero käsitteli yksinomaan avaruustutkimusta ja siinä tapahtunutta edistystä. Heljä luki kannen ja selaili lehteä, kunnes nyrpeä kassapoika käski häntä ostamaan lehden. ”Tämä ei ole mikään kirjasto!”
Heljä heitti lehden ostoskoriin. Ei viisitoista simoleonia niin paha hinta ollut, etteikö sitä olisi voinut yhdestä lehdestä pulittaa.
”Voi kun söpöä, kummajainen on kiinnostunut muista kummajaisista.”
Heljä tunnisti äänen välittömästi. Veri kiehahti hänen sisällään, kun hän kääntyi ivallisesti hymyilevän Ninnin puoleen.
”Mitä sinä nyt haluat?” hän tiuskaisi. Hän ei voinut itselleen mitään, tuon pärstän näkeminen ärsytti välittömästi. Olisi ollut tyylikkäämpää, jos hän olisi voinut käyttäytyä sopivan ylimielisesti Ninniä kohtaan, mutta kauna hänen tulevaisuutensa pilaamisesta kyti syvällä.
”Ai mitä minä sinusta haluan? Kuka muka jotain sinusta haluaisi? Tuollaisesta vihreästä sammakosta!”
”Eikö tuo ole jo kulunut vitsi? Tuota kuulin viimeksi fuksivuonna. Mielikuvituksesi on jäänyt jumittamaan”, Heljä tokaisi. ”Jos sinulla ei ollut muuta asiaa, lähdenkin tästä. Minulla on perhe ruokittavana.”
Ninni jäi katselemaan, kun Heljä marssi pää pystyssä kassalle eikä enää vilkaissutkaan taakseen. Perhana. Tuon murtaminen kävi vaikeaksi. Ninni oli kuvitellut, että Heljä olisi ollut täysin lyöty tajuttuaan unelmauransa saavuttamattomaksi, mutta jostain kummasta tämä oli saanut lisää puhtia. Pakko häntä on hieman ihailla, Ninni mietti. Samassa tilanteessa hän itse olisi ryöminyt epätoivon syövereissä jo pidemmän aikaa.
Hänkin selaili lehtihyllyä ja mietti samalla asioita koskien Heljää. Outoa kyllä, tämä vaikutti ihan normaalilta similtä. Mutta miksi ihmeessä hänen silmänsä ja ihonsa sitten oli niin outo? Jotain vikaa hänessä oli pakko olla.
Hänen käteensä sattui sama lehti, jota Heljä oli katsonut. ”Hmm… Ehkä pitäisi tutustua tähän ilmiöön hieman tarkemmin.”
*** *** *** *** ***
Kun Avaruuden lapset seuraavan kerran kokoontui, se tapahtui jälleen Heljän luona. Valto oli töissä, ja Heljä käytti vapaailtansa lasten paimentamiseen. Hän toivotti ystävänsä siitä huolimatta tervetulleiksi luottaen siihen, etteivät nämä ehdoin tahdoin herättäisi taaperoita Heljän saatua heidät nukahtamaan. Xandier oli poissa vatsataudin vuoksi, joten heitä oli kaiken lisäksi yksi vähemmän melua pitämässä.
Kukaan ryhmän jäsenistä ei tiennyt, että sinä iltana heitä oli tontilla Xandierin poissaolosta huolimatta neljä. Salaperäinen varjo vilahti pihan poikki ja jäi olohuoneen ikkunan alle kuuntelemaan kokousta.
”Minulla on tärkeää kerrottavaa”, Heljä aloitti, kun muut olivat päässeet istumaan. ”Jos olette lukeneet uusimman Tieteen kehitys-lehden, niin tiedätte, mistä puhun. Puhun avaruusolennoista.”
Tunnelma huoneessa sähköistyi. Pojat imivät Heljän sanoja sisäänsä kuin ilmaa.
”Heitä on nähty”, Heljä jatkoi. ”Heistä on saatu kuvia. Monet simit, jotka tähän asti ovat vaienneet, ovat astuneet esiin ja kertoneet kokemuksistaan. Kuinka he ovat saaneet jälkeläisiä näiden olentojen kanssa. Näistä alieneista ei tähän asti olla tiedetty paljoakaan, mutta Tieteen kehityksen artikkeli antaa ymmärtää, että jokaisella meistä voisi olla mahdollisuus vierailla heidän luonaan, jos vain haluamme.”
Aimos ja Migel vilkuilivat toisiaan. ”Kuinka se muka olisi mahdollista? Ja mitä me siitä hyödymme? Kyllähän me olemme jo pidempään aavistelleet, että juuremme ovat maapallon ulkopuolella, mutta siitä huolimatta ei tunnu turvalliselta reissata tapaamaan alieneita. Emme tiedä heistä tai heidän tarkoitusperistään yhtään mitään.”
”Haluavatkohan he edes tavata meitä?” Migel kysyi epäillen. ”Ehkä he eivät välitä jälkikasvustaan pätkän vertaa. Ehkä he eivät tunnista meitä ja tappavat meidät, jos tunkeudumme sinne.”
”Älkää nyt viitsikö”, Heljä puuskahti. ”Miksi he olisivat vaarallisia? Simit ovat olleet heidän kanssaan tekemisissä iät ja ajat. Heidän geenejään on simkunnassa nytkin, ja tilastojen mukaan vain vähemmistö heistä syyllistyy elinaikanaan minkäänlaisiin rikoksiin. Sairauksiakaan heillä ei juuri todeta, ei henkisiä eikä fyysisiä.”
Pojat eivät yhäkään näyttäneet vakuuttuneilta.
”Selvä sitten”, Heljä huokaisi lopulta. ”Jos te ette lähde yrittämään, minä teen sen itse. Kerron heille sitten terveisiä teiltä.”
Kokous päättyi vaisuissa tunnelmissa. Ensimmäistä kertaa Heljä oli pettynyt ystäviinsä. Hän olisi halunnut heidät mukaan etsimään yhteisiä juuria, tapaamaan kaukaisia sukulaisia. Miten tässä nyt näin oli käynyt? Mokomat pelkurit.
Vai että alieneja, Ninni mietti. Hänen suunsa levisi ilkeään hymyyn. Tiesin, että siinä sammakossa on jotain pielessä. Saisikohan tästä irti jotain käyttökelpoista?
Hän hykerteli itsekseen ja hiippaili metsään, tarkkana siitä ettei häntä huomattu.
*** *** *** *** ***
”Huomenta, kulta”, Valto toivotti kepeästi. Heljä oli vielä puolinukuksissa, mutta vääntäytyi silti ylös sängystä. Tänään oli työpäivä, jälleen kahdeksan uuvuttavaa tuntia tiedossa vessoja kuuraten.
”Mitä kello on? En kai ole myöhässä?”
”Et, et ollenkaan. Ihan rauhassa vain. Olen tehnyt sinulle aamupalaa.”
Ihanaa ystävällisyyttä, mutta Valto kuulosti hermostuneelta. Ihan kuin hän tietäisi jotain, mitä ei halunnut Heljän tietävän.
”Missä päivän lehti on?” Heljä huikkasi. Riisimurot eivät maistuneet ollenkaan niin hyviltä kuin painomusteen seurassa.
”Minä, öh, luen sitä vielä. Saat sen ihan kohta”, Valto huudahti takaisin. Jokin miehen äänessä sai Heljän puolustuskannalle.
”Ei kai siinä noin kauan voi mennä? Tulen hakemaan sen nyt.”
”Hyvä on, hyvä on. Tuon sen sinulle.”
Valto tuli hänen luokseen lehti kourassaan, ja Heljä nappasi sen häneltä. Avatessaan sen ja nähdessään suuren otsikon hän käsitti, miksi Valto oli halunnut pitää lehden piilossa häneltä.
”Miten ihmeessä se lehmä on saanut tietää keskusteluistamme???”
Juttu ei ollut kaunista luettavaa. Hänet leimattiin jonkinnäköisen kultin johtajaksi, joka halusi raivata simit pois tieltään ja antaa avaruusolioiden asuttaa maapallon. Artikkeli leimasi hänet seinähulluksi. Ei siinä muuten mitään, mutta häntä ei ollut vaikea tunnistaa kadulla. Ja juttu sai hänet takuulla painumaan simien mieliin.
Heljä taitteli lehden pois. ”Pomonikin on takuulla lukenut tämän. Kaikki tanssivat nyt Ninnin pillin mukaan.” Lähdettä jutussa ei ollut mainittu, mutta Heljällä ei ollut epäilystäkään, etteikö jutun lähde olisi ollut juurikin Ninni.
”Mitä aiot nyt tehdä?” Valto kysyi. ”Et kai anna hänen käyttäytyä noin?”
”En tietenkään. Aion antaa hänelle opetuksen.”
Valto nyökkäsi. Juuri noin hän oli olettanutkin Heljän vastaavan.
*** *** *** *** ***
Ninni työskenteli isänsä toimistossa, kuten tavallista. Hän näpytteli tottuneesti tietokonetta, tarkkaili diagrammeja ja teki tarviketilauksia.
Työ ei ollut mitään maailman hohdokkainta, mutta päihitti vessojen kuurauksen. Ninni oli tyytyväinen, että hänen isänsä oli menestyvä ja varakas. Hän oli pienestä pitäen tottunut ylelliseen elämäntyyliin eikä luopuisi siitä mistään hinnasta. Jos se tarkoitti, että hänen täytyi viettää loppuelämänsä nenä tietokoneen ruudulla, hän tekisi sen mukisematta.
Kiero tyytyväisyyden tunne valtasi hänet, kun hän ajatteli Heljää. Siellä se kuuraa pönttöjä. Ja nyt sille vielä nauretaan. Kohta se saa varmasti potkut, aivan varmasti.
Hieman häntä kirpaisi, kun hän ajatteli Heljän lapsia, jotka kärsisivät. Mutta kai sillä Valtolla on töitä. Eivät he ihan puille paljaille joudu. Aina se sammakko voi sitä paitsi mennä paistamaan ranskiksia.
Ikkunalasiin kolahti jokin. Varmaan kivi, Ninni mietti eikä kiinnittänyt asiaan sen enempää huomiota. Sitten kolahti uudestaan. Ärtyneenä hän kohotti päätään.
”Kakarat, älkää heitelkö kiviä ikkunaan!”
Pihalla ei kuitenkaan olut ketään. Ninni jatkoi töitään vilkuillen samalla epäluuloisesti ulos.
Kun ikkunalasiin kolahti kolmannen kerran, ponkaisi Ninni pystyyn ja pyyhälsi ikkunalle. Hän avasi sen ja katsoi ympärilleen, kunnes huomasi maassa kiven, johon oli sidottu paperi. Ninni levitti paperin pöydälle ja luki sen. Hän ei ollut uskoa silmiään. Tämä on jotain pilaa. Varmasti on.
Paperissa luki:
Me olemme tarkkailleet sinua pidemmän aikaa, Ninni Jalonen.
Kansamme joutui hiljattain sotaan ja menetimme kuningattaremme. Simien ja avaruusolentojen välisen rauhan takaamiseksi olemme päättäneet, että uuden kuningattaren on oltava sim. Olemme tulleet suurimmassa yksimielisyydessä siihen tulokseen, että olisit mitä oikein henkilö siihen tehtävään.
Odotamme sinua metsän reunalla ensi maanantaina kello 23, josta saattajamme noutavat sinut aluksellamme ja tuovat sinut uuteen kotiisi. Olet suuresti ylistetty, Teidän Majesteettinne.
Nöyrimmät kunnianosoituksemme,
avaruuden asukit
Ei Ninnillä ollut aikomustakaan lähteä avaruuteen jonkun sammakkolauman hallitsijaksi, ehei. Mutta jos näitä otuksia oli olemassa – aivan varmasti oli, Heljä oli siitä todiste – niin hän halusi nähdä ne omin silmin. Siksi hän maanantai-iltana hiippaili metsään ja piiloutui kuusenoksien suojiin. Puhdasta uteliaisuutta se oli, ei mitään muuta. Ehkä hän saisi jopa valokuvan muistoksi.
Missä ihmeessä ne alienit oikein ovat? Ninni mietti. Kello oli kolmea yli yksitoista, hän oli hieman myöhässä. Ketään ei näkynyt missään. Hän kohottautui ylemmäs. Jos minua on vedetty nenästä, on hyvä, ettei kukaan ole näkemässä. Maineeni sentään säilyy.
Aivan yhtäkkiä joku tarttui häntä käsivarresta. Hän kirkaisi.
”Päästä minut! Apua! Ei!”
”Kuningattaremme on saapunut!” huusi muukalainen. Ninnin sydän jyskytti. Se oli sittenkin totta! Ne löysivät minut ja kaappaavat planeetalleen! Hän tavoitteli puhelintaan, mutta se luiskahti hänen sormistaan ja putosi nurmikolle. Olento raahasi hänet syvemmälle metsään.
Kauhukseen hän näki lisää vihreitä kummajaisia. He hymyilivät hänelle ja kumarsivat tervehdykseksi.
”Tervetuloa ylhäisyys. On ilo saada teidät mukaamme.”
”Ilo on teidän puolellanne! Ette voi noin vain kaapata simejä! Minulla on oikeuteni!” Ninni kiljui.
”Valitettavasti ne oikeudet eivät päde meidän maassamme”, yksi olennoista sanoi ja hymyili leveämmin. ”Olen varma, että viihdytte luonamme. Aivan ensimmäiseksi saatte maistaa herkullista avaruusmatososekeittoa!”
"EI! EN HALUA! PÄÄSTÄKÄÄ MINUT SENKIN KURJAT VIHELIÄISET –”
”Saitko kaiken videolle?”
Puiden takaa kuului äänekäs naurunremakka. Ninni tunnisti äänen. Voi ei. Ei kai –
”Ilmeesi oli sanoinkuvaamattoman upea”, Heljä hihitti. ”Saanko esitellä Migelin, Xandierin ja Aimoksen. Ei kun ai niin, näitkin heidät varmaan eilen vakoillessasi asuntoni ulkopuolella.”
Ninniä kuumotti. Heljä heilutti videokameraa voitonriemuisesti hänen kasvojensa edessä.
”Minulla on koko episodi tallessa. Jos et lopeta kiusaamistani, saatan tehdä kivan pienen lyhytelokuvan SinäTuubiin. Pääsisit pääosaan – etenkin tuo viimeisin irvistyksesi!”
”Hyvä on! Viestisi meni perille!” Ninni huusi ja juoksi nöyryytettynä pois paikalta. Heljä ja pojat katsoivat toisiaan ja purskahtivat yhtä aikaa nauruun.
”Voi että, hän se on ilmenäyttelijä! Mikä sääli, että luonteessa on liikaa diivan vikaa.”
*** *** *** *** ***
Ja kuinka ollakaan, seuraavan päivän lehdessä oli korjausartikkeli ja Heljälle osoitetut nöyrät pahoittelut. Myöhemmin Heljä sai vielä kiertoteitse kuulla, että Ninni oli saanut isältään haukut tekojensa vuoksi ja hänet oli alennettu toimiston juoksutytöksi. Heljällä itsellään alkoi tapauksen jälkeen sujua lennokkaasti. Hänen pomonsa uskalsi viimein ehdottaa hänelle koeaikaa erään nuoren jalkapallojoukkueen kapteenina.
”Äiti on jalkapalloilija, ettäs tiesit!” hän leperteli Saanalle, joka kikatti, vaikkei tajunnut ollenkaan mistä oli kyse.
”Voi, Valto! Kiitos ideastasi, se oli aivan loistava! En tiennyt, että olet noin luova”, Heljä hehkutti.
”Mitä vain vuoksesi, rakas”, Valto sanoi ja suuteli kihlattuaan. Hänkin oli oikein tyytyväinen nyt, kun Heljä oikein säteili. Rakasti hän tietysti sitäkin Heljää, joka siivosi stadionin vessoja, mutta tämä kunnianhimoinen ja innostunut Heljä oli todella kuumaa kamaa.
”Valto muuten. Olen miettinyt… Meidän pitäisi pitää häät.”
Valto oli yllättynyt mutta mielissään. ”Niinkö? Oletko oikeasti sitä mieltä?”
”Totta kai. Pidetään häät niin pian kuin vain mahdollista. Ja minä haluaisin oikeastaan vielä yhden lapsenkin.”
”Sinullahan on halut”, Valto nauroi. ”Ei minulla mitään sitä vastaan ole. Pidetään häät! Hankitaan lapsi!”
He löivät päivän lukkoon ja aloittivat valmistelut. Ja viettivät tietysti kaikki yöt yhdessä lapsentekopuuhissa, kunnes eräänä aamuna Heljä viimein heräsi pahoinvointiin ja oli siitä ylen onnellinen. Häiden aikataulua vain pitäisi kiirehtiä, kun hän vielä mahtui mekkoonsa.
Lopuksi: häät
Heljä ei tykännyt ollenkaan häälookistaan :P No, ei voi mitään, koska minä tykkäsin (;
Missä aidot ystävät ovat ystävänsä häissä vihkitoimituksen ajan? No, tietenkin talon kuistilla!
Kaksoset eivät tule toistensa kanssa toimeen sitten ollenkaan. Mutta siitä lisää ensi luvussa.
Hyvin alkaa avioliitto, Heljää haukotuttaa Valton jutut jo valmiiksi :D
Kunnon kesähäihin kuuluu pieni vesisota :D
Olen niin onnellinen, että taaperoikä on noiden kahden osalta ohi! Niiden hoitaminen oli ihan hirveää, koko ajan oli joku asia huonosti :p Mutta no, en usko että tuo lapsuuskaan sen helpompi on...
Kommentit