Yhteinen arki sujui Aatoksen ja Janen kesken odotettua paremmin. Vaikka molemmat tekivät kokopäiväisesti töitä, riitti aikaa suhteellekin.



Jane oli saanut töitä politiikan saralta ja nousi uraportaita nopeaan tahtiin.



Aatos alkoi kiinnittämään enemmän huomiota taikuuteen ja hän saavuttikin pian hyvyyden korkeimman luokituksen.



Kodin kasvettua kolminkertaiseksi täytyi molempien olla jatkuvasti siivoamassa jälkiään, josta Aatos sai idean palkata hovimestari. Jane piti ajatusta aluksi naurettavana, olihan heitä vain kaksi, mutta myöntyi lopulta.

Niinpä perheeseen tuli uusi lisä, Ravi-niminen hovimestari.



Mies kiinnitti Aatoksen huomion välittömästi pikimustilla, epäihmismäisillä silmillään. Hän ei ollut koskaan elämässään tavannut toista maapallon ulkopuolelta veljeään lukuun ottamatta, ja siksi uusi hovimestari kiinnostikin häntä kovin.
“Sinun silmäsi… Et taida olla tältä planeetalta, vai kuinka?” Aatos kysyi ihmetellen.
Hovimestari risti käsivartensa. “En ymmärrä mistä puhut.”



Aatos kurtisti kulmiaan ja nojautui lähemmäs hovimestaria. “Mutta-”
Hovimestari säpsähti kauemmas näyttäen järkyttyneeltä sekä vihaiselta. “Älä vedä omia johtopäätöksiäsi kuin taikuri kolikoita korvien takaa! Olen syntynyt tällä planeetalle, kahdelle ihmiselle, ja ainoa kummajainen meistä olet sinä!” hän älähti, kääntyi niinä hyvineen ja alkoi vimmatusti jynssäämään ennalta kiiltävää tasoa.
Aatos jäi hetkeksi paikalleen seisomaan veret hyytyneinä, ymmärtämättä oikein itsekään mitä oli sanonut toista loukatakseen.




Janea ei ollut missään vaiheessa vaivannut hovimestarinsa alkuperä. Aatoksen jaaritellessa ja jossitellessa hän oli mennyt ostamaan itselleen pikkutytöstä asti haaveilemansa haukan, joka sai nimekseen Arpi.



Jane oli aivan rakastunut uuteen ystäväänsä eikä malttanut jättää sitä rauhaan laisinkaan. Aatos oli tuskin luonut katsettakaan otusta kohtaan, hän ei lemmikeistä välittänyt.
“Se on oikein kaunis haukka”, Ravi totesi eräänä päivänä Janen leikkiessä lintunsa kanssa. “Minullakin oli sellainen kerran, tai oikeastaan perheellämme kun olin pieni.”
“Niinkö?” Jane kysyi kiinnostuneesti ja hymyili.



Ravi nyökytteli. “Olin ominut sen itselleni ja se tuntuikin välittävän pelkästään minusta. Siskoani se vain nokki, jos hän yritti siihen koskea. Kerran se teki saman taas ja isäni suuttui - taittoi linnun niskan ja heitti ulos muille petolinnuille. Miten silloin itkinkään, yhden typerän linnun vuoksi.”
“Sepä…” Jane katsoi ympärilleen äkisti vaivaantuneena, “ikävää.” Hän puri huultaan ja vältti katsomasta hovimestarin suuntaan. Sillä hetkellä mies hermostutti häntä vähintäänkin yhtä paljon kuin Aatosta.




Sillä ei ollut kuitenkaan merkitystä, koska perhe tarvitsi jonkun huolehtimaan talosta kaksikon poissa ollessaan. Varsinkin siinä vaiheessa kun Jane teki täyskäännöksen ja jätti poliitikon uransa tavoitellakseen menestystä lainvalvonnan saralla. Päätös ei ollut helppo, mutta Aatoksen lailla Jane päätti tahtovansa olla ennen kaikkea onnellinen ja miettiä palkkaa vasta sitten.



Koitti päivä, jota pariskunta oli odottanut sitten yhteen muuton. Hovimestarin avustuksella kolmikko oli virittänyt talon takapihalle pienen, rauhallisen alttarin, jossa pitää muutaman kutsuvieraan häät.



Morsian ollessaan Jane oli tietenkin jo heti alusta asti hermoraunio, säntäillen suunnasta toiseen toimittaen mitä typerimpiä viimesilauksia aina maton ryppyjen oikaisusta hääkaaren kukkien asetteluun.



Onneksi Aatos oli läsnä pitämässä huolen, ettei morsiamen neuroottisuus ehtinyt karata käsistä. Ahdistus oli nopeasti korjattavissa pitkällä syleilyllä, ja morsian oli jälleen kuin sulaa vahaa.
“Kaikki menee hyvin”, Aatos kuiski.



Kun kaikki kuusi kutsuvierasta olivat saapuneet ja löytäneet omille paikoilleen, saattoi seremonia alkaa. Pari lausui toisilleen valansa, ja koko yleisö haukkoi henkeään Aatoksen valan herkkyydelle. Suurin sydämentykytys oli kuitenkin Janella, joka sädehti jo valmiiksi vähemmän perinteikkäässä, runsaassa häämekossaan.



Valojen jälkeen vaihdettiin sormuksia, jolloin viimeistään yleisön herkimmät puhkesivat kyyneliin. Näiden joukossa oli - yllättävää kyllä - Kent.



Hiljaisen seremonian päätteeksi Jane hyppäsi Aatoksen käsivarsille ja Aatos kantoi tämän mattoa pitkin pois alttarilta. Pieni yleisö taputti ja hurrasi tohkeissaan, ja varsinaiset juhlat saivat alkaa.





Juhlissa samppanja ja hääkakku virtasi, ja illan tähdeksi nousi lopulta Aatos, jolle nostettiin monen monta maljaa. Vieraat jakoivat keskenään hauskoja tarinoita pariskunnasta, eikä liiton ylistyksestä ollut puutetta.



Kun sitten vieraat olivat jokainen yksitellen lähteneet ja Ravi pääsyt siivoamaan heidän jälkiään, koki kaksikko avioliittonsa ensimmäisen kahdenkeskisen hetken. Mitään järisyttävän romanttista se ei ollut, niin kuin eivät hetket yleensäkään, mutta molemmat olivat selvästi huojentuneita.
“Onneksi häitä ei tarvitse juhlia kuin kerran”, Aatos huoahti.
“Tai voimmehan vähän poiketa kaavasta ja juhlistaa niitä samalla tavalla joka vuosi…”
Aatos loi hätääntyneen katseen Janeen, joka virnisti pirteästi.
“…tai ehkemme.”



Vaikka vastanaineita ei lämmin lomakohde kiinnostanutkaan, viettivät he silti unohtumattoman hääyön, ja pienet kellot helisivät…




Hääpäivän aikainen loma ei tehnyt minkäänlaista hallaa Aatoksen uralle - päinvastoin hän tuli seuraavana päivänä kotiin jälleen ylennyksen saaneena. Miehen elämänhaave pelisuunnittelijan urasta alkoi olla niin lähellä, että sen saattoi maistaa.



Janen uralle tuli kuitenkin yllättävä hidaste, kun hänelle selvisi hänen raskautensa. Se ei periaatteessa tullut hänelle lainkaan yllätyksenä heidän viettämänsä hääyön johdosta, mutta siitä miten Aatos tulisi reagoimaan ei naisella ollut tietämystä.



“Olen raskaana” olivat Aatoksen kauneimmat kuulemat sanat, eikä hän koettanut piilotella innostustaan lainkaan.
“Minusta tulee isä”, Aatos henkäisi ihmeissään ja katsoi vaimoaan silmiin. “Perhe.”



Pikkuisen tehdessä tuloaan Aatos päätti vaihtaa tyyliään aikuismaisempaan suuntaan. Ikivanha pipo sai kyytiä ja tilalle tuli yksinkertainen kampaus. Ensimmäinen katsahdus peiliin parturin jälkeen oli järkyttävä, mutta hitaasti Aatos alkoi tottua uuteen minäänsä.




Ehkä juuri kyseinen uusi minä teki työpaikallakin vaikutuksen, sillä Aatos tuli töistä onnellisempana kuin koskaan - hän oli saavuttanut suurimman haaveensa ja hänestä oli tullut pelisuunnittelija. Rahakin tuli tarpeeseen, sillä nuoripari halusi tarjota vain parasta tulevalle jälkikasvulleen.



Jane piti huolen, että sai jotain äitiyslomallaan aikaiseksikin. Kuten Aatos aiemmin, myös hän maksimoi logiikkansa.



Ajan myötä raskaus alkoi näkyä enemmän ja enemmän Janen vartalossa. Hänestä tuntui, että hän oli ollut raskaana ikuisuuden ja päätti kokeilla erinäisiä temppuja, joiden huhuttiin käynnistävän synnytyksen. Hän pyöräili, hyppi ja teki kyykkyjä, mutta vauva pysyi itsepintaisesti mahassa.



Eräänä yönä Jane kuitenkin heräsi suuriin kipuihin alavatsassaan. Hän ei tiennyt mistä oli kyse, ja varmuuden vuoksi päätti olla vaivaamatta miestään turhin valituksin.



Kivut kasvoivat vain voimakkaammiksi, eikä Jane voinut enää pidättää tuskanhuutoa. Vauva oli tulossa ulos - ja vauhdilla.




Tai vauvat. Kumpikaan ei ollut osannut odottaa kahta uutta tulokasta, identtisiä kaksospoikia Joakimia ja Kuuttia. Äkisti pieni perhe olikin kaksinkertaistunut.