Hei vain jälleen kerran.

Perheeni on sittemmin kasvanut ja aika on kokonaan mennyt lasten kasvatukseen. Tilasimme lastenhoitajan, että pystyimme käymään töissä, mutta meille ei silti jäänyt pahemmin aikaa olla keskenämme, sillä lapset veivät melkein kaiken huomion.


 

Pienokaisista kolme sentään kasvoi lapsiksi, mutta minun saamani alien lapsoset ovat vielä taaperoita.

 

Yritin viettää aikaani lasteni kanssa, sen minkä töiltä ehdin, joten aika Mauran kanssa jäi vähän vähemmäksi. Vaihtoin jopa tyyliäkin hetkeksi, ennen kuin palasin takaisin vanhaan tyyliini.

Kun lapset lopultakin olivat sen ikäisiä, että pärjäsivät hyvin keskenäänkin, minulle jäi aikaa Mauran kanssa.

Tosin, kun lapset kasvoivat teineiksi, sain minä lehmäkasvin. Maura meni uteliaisuuttaan tutkimaan sitä mikä sen kidasta roikkui ja tuli syödyksi. Teiniytyneet lapseni muuttivat pois ja minä jäin yksin. Nyt on vain valittava, että kuka heistä perii.

 

Matias

 

Maria

 

Mauri

 

Armas

 

Vai Aatos.

 

Siihen asti näkemiin.