Vihdoin osa : )

Tästä tuli vähemmän tarinamainen kuin edellisestä, mutta eiköhän seuraavassa osassa ole taas enemmän juonta... Sen näkee sitten. Ihanan epätasaista tämä tarinankerronta : D

Sukupuukin on työn alla : )

Mutta nyt tarinan pariin...


***




Valmistumisensa jälkeen Aatos muutti Karenin kanssa pieneen idylliseen kylään merenrannalle. Nuorella parilla ei ollut liiemmin rahaa, joten ensimmäinen yhteinen koti oli pieni ja piskuinen.



Se ei kuitenkaan kuhertelevaa pariskuntaa haitannut.
"Voi Aatos", Karen sanoi eräänä aamuna. "Mitä jos en olisi tullutkaan hyvästelemään sinua kampuksella?"
"Ehkä olisimme löytäneet toisemme jonain toisena hetkenä", Aatos ehdotti unisena.



"En halua edes ajatella, että olisimme jatkaneet elämiämme tietämättä toistemme tunteista", Karen sanoi, ja kylmät väreet kulkivat hänen selkäänsä pitkin. Aatos ei enää vastannut, koska hän oli nukahtanut.



Karen oli joutunut jättämään työnsä kampuksella ja hän oli siirtynyt opettamaan pienempiä lapsia esikouluun. Uskomatonta mutta totta, työ esikoulussa oli vähintään yhtä raskasta kuin yliopistolla opettaminen.



Aatos pyrki tietenkin teatterilavalle. Vielä ei ollut onnistanut, mutta hän oli saanut paikan muutamasta mainoksesta, joissa hänen piti irvistellä ja virnistellä ja ylinäytellä. Aatos ei työstään pitänyt, mutta hän tiesi, että oli tärkeää saada kokemusta.



Sen lisäksi hän harjoitteli ahkerasti ja lähetti ansioluettelonsa joka ikiseen tv-, elokuva- ja teatterituotantoon. Yleensä mukaan oli liitetty myös videomateriaalia, mutta kukaan ei ollut ottanut yhteyttä työtä tarjoten.



Mainosalalta sai kuitenkin hyvin rahaa, ja Aatos ja Karen saivat sisustettua taloaan. Hyvä toimeentulo sai Karenin ajatukset liikkeelle.
"Mehän puhuimme lastenhankinnasta joskus", Karen sanoi. "Tai että miettisimme sitä paljon myöhemmin, kun olet vielä niin nuori."



Aatos nyökkäsi.
"Olen kuitenkin ajatellut", Karen huokaisi. "En ehkä halua odottaa. Minä en halua olla ikäloppu mummeli, kun lapseni valmistuu koulusta."
"Haluat siis..."



"Niin, haluaisin lapsen nyt", Karen sai sanottua. "Kun rahatilanteemmekin kestää sen."
Aatos mietti hetken. "Hyvä on. Emmeköhän me ole valmiita siihen."



Niinpä lapsentekoon ryhdyttiin. Ilouutista odotellessa Aatos lähetteli edelleen hakemuksia teatteriin ja televisioon.



Hän kuntoili ja samalla harjoitteli erilaisia puhetyylejä, murteita ja nauruja. Ohikulkevat naapurit katsoivat häntä kieroon ja jupisivat ompelukerhoissaan umpioudosta kummajaisesta.



Karen lueskeli lastenkasvatukseen liittyvää kirjallisuutta. Hän ei ollut aiemmin miettinyt lastenhankkimista, joten hän ei ollut perehtynyt vaippoihin, tutteihin ja talkkeihin. Nyt oli kuitenkin korkea aika kahlata läpi taaperoiden sielunelämää valottavat teokset!



Neuvolan täti oli jo ehtinyt varmistaa raskauden, mutta Karenista ei tuntunut erilaiselta. Hän oli yökkinyt jonkin verran, mutta muuten olo oli vähintääkin tavallinen.



Kunnes eräänä tuiki tavallisena aamuna hän heräsi ja huomasi vatsansa pyöristyneen.
"Ei se ole voinut yhdessä yössä käydä!" hän ihmetteli. "Miten en ole huomannut asiaa aiemmin?"



Kun raskaus oli ottanut harppauksen eteenpäin, Aatos päätti, että oli aika liittää Karen Mäntyniemien sukuun.
"Tuletko vaimokseni, rakkaani?" Aatos kysyi ja piteli käsissään sormusta, jonka hän toivoi olevan riittävän tyyris.



"Voi tietenkin!" Karen hengähti ja halasi Aatosta. "Tietenkin rakkaani!"
Ja sitten he alkoivat suunnitella häitään, jotka pidettäisiin hyvin pian.



Pian raskaus alkoi jo olla loppupuolella ja Karenin vatsa kasvoi vain.



Häätkin onnistuttiin järjestämään muiden kiireitten keskellä. Rahaa ei satsattu paljoa, mutta aurinkoinen sää kohotti mielialaa.



Valat vannottiin terälehtisateessa, ja esikoinen pyöriskeli tyytyväisen oloisena, kun sormukset löysivät oikean paikkansa.



Lähinnä työkavereista koostunut vierasjoukko osoitti suosiotaan, kun hääpari antautui suukottelemaan oikein urakalla.
"Hankkikaa huone!" joku huikkasi ja sai kaikki nauramaan.



Häistä kului reilu kuukausi, ja vauvan ensiparkaisua odotettiin yhä. Karen tunsi olonsa levottomaksi ja nousi ylös.



"M-m-mitä nyt?" Aatos mumisi puoliksi unissaan ja käänsi kylkeä.
"Sattuu", Karen sanoi tuskaisesti ja nousi ylös. "En minä pysty nukkumaan."



Sitten kipu iski voimakkaammin. "Eivät nämä supistukset voi kertoa kuin yhdestä asiasta!"
Karen ei kyennyt kuin kiljumaan, ja Aatoskin pomppasi sängystä ylös. "Missä palaa?!"



Sairaalaan päästiin kiireen vilkkaan, mutta synnytyssaliin pääsyä odoteltiin vielä tuntitolkulla. Vihdoin tuntien työn jälkeen vauva oli Aatoksen käsivarsilla ihmettelemässä, minne oli tullut.



Kolme päivää myöhemmin Karen oli jo takaisin kotona ja laittamassa esikoistytärtään nukkumaan. Vauva oli nimetty Liinaksi erään Karenin kaukaisen sukulaisen kissanhoitajan serkun mukaan.



Liina oli reipas vauva ja tullut ulkonäössä isäänsä. Tai ainakin ihonsa, silmiensä ja hiustensa osalta. Kasvonpiirteet erottuisivat vasta myöhemmin.



"Onko isin pikkuenkeli taas tahrinut pöksynsä?" Aatos leperteli, kun oli kantamassa Liinaa hoitopöydälle. "Milloinkohan sinä opit käymään potalla? Olisiko jo liian aikaista aloittaa harjoittelu?"



"Aatos", Karen aloitti varovasti, kun Liina oli jo lähemmäs vuoden ikäinen. "Olen ajatellut."
"Mitä olet ajatellut, kulta?" Aatos kysyi.
"Että Liina voisi saada pikkuveljen tai -siskon", Karen vastasi.



"Oletko varma?" Aatos varmisti, kun Karen näytti yhä päättäväisemmältä. "Ei sillä, että minulla olisi jotain asiaa vastaan..."
"Hyvä", Karen sanoi.



Tällä kertaa onnisti nopeammin, ja uutta tulokasta alettiin odottaa pian.



Karen antoi hiustensa hieman kasvaa ja leikkasi otsatukan. "Äidillisempi tyyli", hän ajatteli. Lisäksi hän alkoi herkutella holtittomasti. Varsinkin juustokakku maistui.



Liina juhlisti ensimmäistä syntymäpäiväänsä. Aatos oli hankkinut ison kakun, vaikka vieraita ei oltukaan kutsuttu. Se ei laskenut juhlijoiden mielialaa.



Liinasta kasvoi nätti tyttö, ja jokseenkin terävine piirteineen hän oli tullut äitiinsä. Aatoskin pääsi viimein opettamaan taaperoa potalle ja kävelemään.



Karenin vastuulla oli taas puheopetus, olihan hän opettanut yliopistolla puheviestinnän ja improvisaation kursseja.
"Sano 'äiti'", Karen toisti, mutta ei saanut toivomaansa vastausta.



Karenin huolehtiessa Liinasta Aatos saattoi keskittyä kuntoilemiseen ja muuhun harjoitteluun.



"Kuka on isin pikku kultaenkeli?" Aatos lässytti laittaessaan tytärtään nukkumaan. "Onko se Liina?"
Sitten hän säpsähti kuullessaan veret seisauttavan huudon.



"Aatos! Täällä ollaan etuajassa!" Karen kiljui kuin pistetty sika. Hän oli juuri herännyt päiväuniltaan supistuksiin, jotka tuntuivat kidutukselta.



Sairaalaan rynnistettiin saman tien. Aatos poukkoili paikasta toiseen Liina kainalossaan, kun Karen valmistautui naisen työhön. Tälläkin kertaa kaikki sujui varsin hyvin, mutta luvassa oli yllätys.



Liina ei nimittäin saanut vain pikkusiskoa tai -veljeä, vaan molemmat! Tyttövauva nimettiin Kaisaksi.



Poikavauvasta tuli Sami. Sekä Aatos että Karen tuumivat, että lapsiluku oli nyt täynnä.


***

Menipäs aika haipakkaa tarina taas : D
Lapsia ei ole enempää tulossa. Tai jos vahinkoja sattuu niin ei voi mitään. Mutta toivottavasti ei enempää tule. Voin sitten tulevissa osissa keskittyä nykyisiin penskoihin ja Aatokseen. Tämä osa kun meni vähän Karen-painotteiseksi. Ja synnytyspainotteiseksi : D

Ja en ole varma, kumpi noista vauvoista olikaan Sami ja kumpi Kaisa : DDD
Ei sen niin väliä : D

Teen varmaan vielä kaksi osaa ja sitten perijä-äänestyksen. Seuraavaa osaa varten en ole kuvannut taikka kirjoittanut. Kirjoittelen ensin omaa legacyani ja sitten tätä : )