No niin, vihdoin se on täällä! Pakko myöntää, ettei minulla ollut kauheasti inspiraatiota tämän osan kanssa, kuin vaan tuon loppuosan. Halusin vaan päästä eteenpäin ja uskoakseni se näkyy osassa, mutta toivon silti teidän nauttivan jotenkin! :) En muuten kirjoita jokaisen kuvan alle, joskus annan kuvan "kuljettaa" tarinaa.

Lukuiloa! ^^

p.s. kannattaa ensin antaa kuvien latautua rauhassa, sillä kuvia on runsaat 125 :P

(kuvia n.125)

Arttu pääsi opiskelemaan pohjoiseen, kaupunkiin nimeltä Saukkola. Sen yliopistosta kerrottiin valmistuvan huippuluokan pelinsuunnittelijoita, jotka ovat sitten myöhemmin menestyneet loistavasti maailmalla.

Sinne Arttukin halusi, sillä hänellä oli elämäntoiveena tulla loistavaksi pelisuunnittelijaksi.

Muutto kylmempään ilmastoon ei ollut helppoa, sillä siellä oli usein kymmentä miinusastetta kylmempää kuin Artun lapsuuden kotipuolessa, sillä Saukkolassa talvi kesti puolta vuodenajasta ja kunnon lämmintä kesää ei ollut.  

Arttu oli kuitenkin valmis asumaan opiskeluaikansa siellä pohjoisessa ja kiitti onneaan, että yliopiston alueella oli runsaasti mäkiä ja kukkuloita, sillä ne hillitsisivät tuulia. Sen seikan ansioisa Artusta pakkanen ei tuntunut niin pahalta, koska se olisi voinut olla vielä pahempi.

Arttu saapui ensimmäisenä yliopiston asuntolaan, joten hän sai valita mieleisensä huoneen.

Artun valitsemassa huoneessa oli jo tietokone ja hän päätti heti ilmoittaa mitä pääainetta hän opiskelisi. Hän valitsi matematiikan, koska se sopi hänen elämäntavoitteeseensa.

Arttu oli aluksi hyvin innoissaan päästyään toiseen kouluun kuin siskonsa, hän uskoi pärjäävänsä paremmin, jos sisko ei ole paikalla viemässä muiden huomiota. Hän tosin on kyllä miettinyt yhä uudelleen, että mikä saattoi olla hänessä vikana. Mikseivät muut olleet hänen kavereitaan?

Kun Arttu aloitti opiskelut, hän vähitellen huomasi, että yliopiston opiskelijat ovat -

- arkoja ja syrjäänvetäytyviä. He eivät helpolla ryhmittyneet, vaan enimmäkseen olivat yksikseen tai -

- kahden jonkun toisen kanssa. Ei ollut samanlaisia isoja porukoita kuin Artun yläasteella oli. Opiskelijat olivat hiljaisia ja tunnollisia. Harvoin kuuli mitään melskettä. 

Kun kerran hän päätti uskaltaa lähestyä kahta tyttöä, jotka pelasivat lähes kokoajan shakkia. Olihan hän ollut shakkikerhossa aikoinaan. Hän päätti esiintyä itsevarmana ja toivoi, ettei näyttänyt epävarmuuttaan. 

- Moikkelis! Pelaatte usein shakkia. Saisinko liittyä seuraanne? Muuten, neuvoisin sinua, että kannattaisi huomioida nämä jutut, sillä kuningatar on sellainen ovela nappula ja ratsulla on pelattava näin.

- Öö, kiitos neuvoista. Mutta olimme juuri lopettamassa, sillä meidän ehtiä tunnille. Vaaleanhiuksinen katsahti brunetteen ja nyökkäsi merkitsevästi. 

- Sinähän voit kysyä jonkun pojan pelaamaan kanssasi, kun kuulostat tietävän niin paljon shakista. Vaalerikkö jatkoi ja tytöt nousivat pois shakkilaudan ääreltä. 

Tämä ei tainnut mennä hyvin, totesi Arttu itselleen.

Muutaman onnettoman viikon myötä Arttu alkoi hyväksyä kohtalonsa, hän ei varmaankaan saisi kavereita ja olisi yksin loppuelämänsä. Hän tottui opiskelemaan, syömään ja -

- viettämään iltansa sekä nukkumaan yksin. Yöyksin.

Sitten yhtenä päivänä tapahtui yllättäen jotakin sellaista, jota hän ei osannut odottaa. Kun hän oli menossa tunnille ja törmäsi huoneensa ulkopuolella yhteen opiskelijaan. Tyttö yllätti Artun puhumalla hänelle.

- Moikka! Olen halunnut jo aiemmin sanoa, mutta on tosi kiva nähdä täällä yliopistossa alieniakin! 

Arttu jäi sanattomaksi, sillä tyttö oli ensimmäinen yliopistossa, joka aloitti keskustelun hänen kanssaan. Arttu sanoi sitten töksäytti, että hänen on ehdittävä tunnille, muuten myöhästyy.

Hitto, olisi pitänyt olla kohteliaampi. Miksi menin töksäyttämään vain faktan?

- Ai joo, näytitkin kiirelliseltä. Minunkin tässä pitäisi ehtiä tunnille, mutta hei, törmäillään joskus! Haluan kuulla lisää alienien elämästä!

Artun mielestä tytöllä oli kauneimpia hymyjä, mitä hän on koskaan nähnyt.

Tyttö hiukkasi Artulle hymyillen suloisesti ja lähti kävelemään portaita alas.

Silloin aivan odottamattomasti Arttu menetti sydämensä.

Tuntien jälkeen Arttu yritti tehdä opiskelutehtäviään, mutta hänen oli vaikeaa keskittyä, sillä hän mietti sitä punatakkista tyttöä. Mistä tyttö mahtoi haluta puhua alienien elämässä? Mitä hän kertoisi elämästään? Sillä hän ei kokenut olevansa mitenkään poikkeava verrattuna muihin. Ja tärkein kysymys oli, milloin hän törmäisi tyttöön?

He törmäsivät jo pian ja aivan sattumalta. Arttu oli menossa hakemaan kirjaa ja lukusohvalla istui punatakkinen tyttö, tosin ilman punaista takkiaan. Selatessaan hyllyä Arttu kuuli vierellään olevan pojan puhuvan.

- Ihme juttu! Tällaisessä yliopiston asuntolassa hyllyiltä löytyy runsaasti kirjoja ja vieläpä myös fantasiakirjojakin! Hei, sinä! Mitä sanot valikoimasta? Mitä kirjoja tykkäät lukea?

Arttu meni hämilleen kysymystulvasta. Hän vastasi siihen, että historiaan sijoittuvia romaaneja sekä fantasiakirjoja.

- Eli sinäkin tykkäät lukea keskiaikaan sijoittuvia fantasiakirjoja? Poika kysyi ja Arttu nyökkäsi vastaukseksi. Poika meni sohvalle kirja mukanaan ja Arttu jäi vielä miettimään minkä kirjan ottaisi.

- Nimeni on muuten Saku. Entä teidän? Poika esitteli itseään.

- Nimeni on Hilla, kuului toiselta puolelta. 

Arttu mumisi nimeään samalla kun yritti päättää minkä kirjan ottaisi. Ottaisiko hän tuon realistisemman keskiaikaromaanin vai sodankylläisen keskiajalle sijoittuvan fantasiakirjan.

- Joo, taidan tällä kerralla lukea realistisempaa keskiaikaromaania. Arttu totesi ääneen ja istahti tytön viereen. Syntyi vilkas keskustelu historiallisista romaaneista, niiden heikkouksista ja vahvuuksista. Hilla kertoi pitävänsä enemmänkin tietokirjallisuudesta, mutta keskiaikaromaanit olivat myös hyvää viihdykettä.

Kun kolmikko tajusi olevansa kiinnostuneita samoista asioista, heistä tuli hyviä kavereita ja alkoivat viettää paljon aikaa yhdessä porukalla. He puhuivat kaikesta mahdollisesta liittyen historiaan. Paljastui, että Hilla opiskelee pääainenaan historia.

Myöhemmin porukkaan liittyi myös Hillan nuorempi veli Henri, joka oli tullut yliopistolle. Hän osoittautui samanlaiseksi historianfaniksi kuten isosiskonsa. Hänkin opiskeli historiaa pääainenaan.

Arttu tykkäsi kovin paljon Henristä, sillä hän tiesi todella paljon aseiden historiasta ja sotien yksityiskohdista. Hillaa ärsytti, että pojat olivat enemmän kiinnostuneita aseista ja sotatapahtumista kuin menneen ajan ihmisten tavallinen arkielämä.

***

Arttu alkoi viihtyä yliopistolla entistä paremmin, kun oli löytänyt oman kaveriporukan. 

Hän kuitenkin halusi välillä olla omissa oloissaan, sillä joskus Hillan ja Henrin riitely väsytti. Toisinaan oli hauskaa kuunnella heidän väittelevän, mutta toisinaan sitä ei jaksanut.

Sakusta ja hänestä tuli hyviä kavereita. Saku oli rauhallinen ja opiskeli enimmäkseen musiikkia. 

- Hei heipä Saku! Tartupa käteen tervehdykseksi!

- ÄÄÄÄÄKK!!! 

Sakun kanssa Artun piilossa ollut huumoritajuinen luonne tuli esiin.

Kun Arttu tuli sosiaalisemmaksi ja oppi olemaan huumoritajuinen, Hilla sitä päinvastoin vetäytyi yhä useammin omiin oloihinsa.

Asuntolassa oli nyt enemmän opiskelijoita pyörimässä kaikkialla. Hilla alkoi sitten useammin hiipiä huoneeseensa ja oli siellä enemmän kuin kaveriporukkansa kanssa. Arttu alkoi olla huolissaan tytöstä.

Yhtenä päivänä Arttu päätti ottaa kissan pöydälle, sillä Hilla tuntui nyt lukkiutuvan huoneeseensa. Syiksi hän sanoi kuten pääsärky ja väsymystä. Arttu ei voinut ymmärtää miten jollakulla saattoi olla niin usein pääsärky ja väsynyt. Pojan mielestä se ei ollut aivan normaalia.

Arttu koputti Hillan huoneen ovea ja sisältä kuului kutsu sisään.

- Ai, se olitkin sinä. Mitä nyt? Minun on lähdettävä pian luennolle. Hilla hymyili nähdessään Artun.

- Tulin vain katsomaan olisiko sinulla kaikki hyvin. Kun eilenkään et tullut lukupiiriin. Arttu päätti käydä suoraan asiaan.

- Niin.. En vain jaksanut eilen tulla. Älä huoli, tämä on ihan normaalia minulle. Hilla vastasi.

- Normaalia sinulle? Mitä tarkoitat? Arttu ihmetteli.

- Oletko huomannut, että miten päivät lyhenevät ja pimenevät yhä aikaisemmin? 

- Sitä kutsutaan kaamokseksi. Se on voimakkaampaa täällä kuin sinun kotipuolessasi ja olen erityisen herkkä kaamokselle.

***

***

- Hei kaikki! Mitä luetaan tällä kerralla? Hilla tervehti kaikkia poikia, jotka istuivat sohvalla. Sen jälkeen kun Hilla keskusteli Artun kanssa kaamoksesta, tämä on tullut aktiivisemmin lukupiireihin.

Arttu oli iloinen, kun Hilla tuntui piristyneen. Hän välitti aina yhä vaan enemmän Hillasta. Hän on ollut ihastuneena Hillaan ensitapaamisesta lähtien, mutta poika ei uskaltanut vielä toistaiseksi ottaa ensimmäisen askeleen.

***

Ajan myötä asuntolan tunnelma muuttui ikävämmäksi, stressaavammaksi ja -  

- sotkuisemmaksi. Harvoin näki jonkun tulevan siivoamaan, tuntui, että palkolliset olivat lopettaneet työnsä.

Arttu ei pitänyt yhtään asuntolan masentavasta tunnelmasta. Se vaan stressasi häntä.

Siksi hän rupesi säästämään ja sai kokoon sopivan rahamäärän, että pystyi vuokraamaan halvimman asunnon.

Asunto ei ollut iso, mutta se riitti silti pojalle.

Hän oli onnellinen saadessaan täydellisen rauhan. Nyt hänen oli paljon helpompaa keskittyä tehtäviin.

Tosin rauhalla oli hintansa. Hänen on käytävä töissä, jos mieli teki maksaa vuokra ja muut menot.

Hän pääsi Saukkolan pieneen kahvilaan töihin. 

Siellä hän teki erilaisia tehtäviä, milloin baarimikkona ja milloin keittiössä. Hän oli tyytyväinen työpaikkaansa, sillä työtä sai tehdä vaihtelevasti riippuen hänen lukujärjestyksestään.

Hilla saattoi joskus tulla tervehtimään häntä ja hänen tauollaan he yleensä söivät yhdessä.

- Moikka! Miten töissä on mennyt? Hilla tervehti iloisesti.

- Ajattelin muuten, että mentäisiinkö luistelemaan seuraavalla tauollasi? Hilla kysyi. Arttu nyökkäsi hymyillen samalla kun yritti tehdä juoman asiakkaalle.

- Tuleeko Henrikin? Arttu heitti kysymyksen ja sai vastaukseksi kieltävän pudistuksen.

- Joo mennään sitten vaan kahdestaan, kunhan tauon aika tulee, Arttu sanoi. 

Arttu ei luistellut kauhean hyvin ja inhosi jäälle menoa, mutta meni silti Hillan vuoksi, sillä tyttö tykkäsi kovasti luistella.

- Voi sinua! Sattuiko kovastikin? Hilla nauroi ja auttoi sitten Arttua ylös.

- Tartu käteeni, niin luistellaan yhdessä. Niin, että pysyisit sitten paremmin tasapainossa. Hilla ojensi kättään. 

Voi, että miten paljon rakastankaan häntä, nielaisi Arttu mielessään. Hän tarttui Hillan lämpimään käteen ja se sai hänen ihonsa kihelmöimään.

***

Kun Arttu palasi töistä, hänen ulko-ovensa lähellä oli vaaleanpunainen paketti. Keltä se mahtoi olla?

Paketissa oleva yllätys oli tietokone, jota Arttu olikin juuri tarvinnut. Hän asensi tyytyväisenä uutta tietokonettaan käyttövalmiiksi. 

Muutettuaan asumaan yksikseen Arttu ei nähnyt enää yhtä usein Sakua, mutta sen sijaan Henri tuli lähes joka päivä tervehtimään ja juttelemaan hänen kanssaan.

Hän kyllä kävi toisinaan asuntolassa lukupiirissä, mutta tapaamiset olivat jääneet vähempään jokaisen kiireiden vuoksi.

***

Arttu oli jo menossa nukkumaan kun -

- puhelin pärähti soimaan.

- Haloo? Kysyi Arttu unenpöröisenä.

Hän havahtui heti, kun tunnisti Hillan äänen. 

- Joo, voit tottakai tulla nyt tänne!

Miksiköhän Hilla halusi nyt tulla tänne, pohti poika suihkussa. Kunpa hänellä ei olisi mitään hätää.

- Hilla, onko kaikki hyvin? Arttu huomasi Hillan itkuiset silmät.

Hilla hautasi heti kasvonsa Artun kaulaan. Hän alkoi itkemään.

- Inhoan tätä maailmaa! Niin paljon vaatimuksia ja odotuksia! En minä jaksa! Miten kestät sen?

- Hilla, tulehan istuutumaan tälle nurmikolle, niin näytän miten kestän elämää. 

- Näetkö tähtiä? Eivätkö ne olekin kauniita? Ja uskomattoman suuria ja kirkkaita. Ne muistuttavat, että olen jostain ihmeellisemmästä paikasta ja jaksan elää, koska haluan saada tietää jonain päivänä, että miksi suvussamme on lähes pelkästään alieneita.

- Muuten, eivätkö tähdet myös muistuta miten pieniä olemme osana suurempaa kokonaisuutta? Arttu jatkoi.

- Hilla, älä vertaa itsesäsi muihin ja ole tyytyväinen itseesi. Olet aivan mahtava pakkaus. Sinun ei tarvitse pyrkiä olemaan paras, sillä kukaan ei ole koskaan kokoajan paras. Parhaita ollaan vain hetken ja ilmestyy joku joka onkin parempi kuin sinä. Se voi masentaa. Mieti omaa edistymisestäsi ja iloitse siitä. 

- Arttu, kiitos kun jaksat aina muistuttaa noista samoista asioista yhä uudelleen. Unohdan helposti ne. Olet oikeassa, tähdet saavat meidät tuntemaan olevamme osa jotakin suurempaa kokonaisuutta.

- Jaksan muistuttaa vaikka hamaan loppuun saakka, jos se auttaa sinua voimaan paremmin. Arttu sanoi ja halaisi Hillaa.

- Sinun kanssasi on niin helppo olla. Et kysele tai syyttele. En haluaisi palata asuntolaan, en kestä sitä tuijoitusta ja kyselyä. Että olenko minä kunnossa, vai en.

- Sinun ei tarvitse mennä asuntolaan. Voit nukkua täällä.

- Oletko tosissasi? Hilla hämmästyi.

Kyllä hän oli tosissaan ja Hilla sitten meni nukkumaan hänen sänkyynsä. Poika itse valvoisi kirjoittaen loppytyötään. 

Arttu kirjoitti lopputyötään sekä liuta esseitä aamuun saakka.

- Mitä? Onko nyt jo aamu? Etkö nukkunut ollenkaan? Hilla hämmästyi.

- Niin, en huomannut ajankulua. Millaista aamupalaa haluat? Käyvätkö murot? Arttu kysyi. Hän oikeastaan valvoi siksi, ettei osannut nukkua lattialla, mutta tärkeintä oli se, että Hilla sai nukkua rauhassa ja hyvin.

- Puhelimesi soi. Hilla huomautti, kun Arttu oli tuomassa muroja hänelle. 

- Niin, kukahan se mahtaa olla? 

- Henri? Mitä nyt? Niinkö, joo tule vaan tänne. Ei, ei tarvitse hakea Hillaa, hän on jo täällä.

- Oliko se veljeni? Ennen kuin hän on täällä, haluaisin ensin kiittää sinua, että olit huomaavainen ottaessasi minut suojiisi ja annoit minun nukkua rauhassa täällä.

- Eipä kestä. Autan aina mielelläni sinua, sillä olet tärkeä minulle. Arttu sai sen sanotuksi.

- Sisko? Miksi sinulla on pyjamat päälläsi? Olitko täällä yötä? En tiennytkään, että olette yhdessä Artun kanssa. Miksi jätitte kertomatta minulle? Olen sentään veljesi!

- No, veliseni, rauhoitu. Olin vaan huonolla päällä ja tulin tänne puhumaan, mutta venähti sitten myöhäiseksi, enkä halunnut enää kävellä yöllä asuntolalle. Hilla selitti pelatessaan samalla.

- Selkis. No, Arttu, olen löytänyt yhden mahtavan jutun! Meidän pitää kokeilla sitä!

- Löysin sen isovanhempieni vintiltä ollessani siellä joululomalla. Arvatkaa mikä se on?

- No emme osaa arvata. Mitä tällä kerralla olet löytänyt? Arttu hymähti. 

- Ihan oikean vanhanaikaisen tähtitikkuvarsin! En olekaan nähnyt sellaista aiemmin! Se on vähän oudonnäköinen, mutta haluan kokeilla sitä kanssanne!

Henri otti tuolin ja nousi ripustamaan tähtitikkua roikkumaan katosta.

- Katsokaa ja ihailkaa!  Kohta se tapahtuu! Henri huudahti innoissaan.

Arttu ja Hilla katsahtivat huvittuneina toisiinsa. Välillä Henri oli kuin lapsi, joka innostui herkästi kaikesta löytämästään.

- Vou! Paperisadetta! 

- Veliseni, tuskin se on tähtitikku, kun siitä tuli paperisad... Hilla aloitti, mutta voimakas pamahdus keskeytti ja se valaisi koko asunnon vitivalkoiseksi, että siinä sokaistui.

- MITÄ TÄÄLLÄ TAPAHTUU?! Henri huusi, kun näki muiden vajoavan lattian läpi ja salamien iskevän heihin.

- MISTÄ HITOSTA TIEDÄN! 

- JOS TÄMÄ ON YKSI PILOISTASI, NIIN TAKAAN SEN JÄÄVÄN VIIMEISEKSESI!

~*~

- Hitto soikoon, missä olemme!? Parkaisivat kumpikin yhtä aikaa.

*****
Niin, missä he ovat? Sen saatte tietää seuraavassa osassa :D
Arvauksia saa heittää! ^^ Kommentit ovat myös tervetulleita!

~ Lumimarja