No niin, luku viimein valmis ja julkaisukelpoinen! Lupasin, että tässä osassa päästään elämään normaalia elämää (=päästään pois yliopistolta), joten tuon lupauksen pitämiseksi minun piti hieman venyttää lukua, mutta toivottavasti se ei haittaa :DD
”…ja niinpä minä olen menossa naimisiin!” Heljä hehkutti Avaruuden lapsien kokouksessa, jonka tilat olivat hänelle tätä nykyä kuin toinen koti. Jäsenet olivat hänelle perhettä, kun hänen oma perheensä oli kaukana. ”Olen niin onnellinen siitä, miten asiat ovat järjestyneet. Minulla on ystäviä, kihlattu ja kohta myös tutkinto.” Hän tärisi innostuksesta eikä voinut lakata hymyilemästä. Pojat onnittelivat häntä. ”Hyvä, että kaikki on kääntynyt hyväksi”, Xandier sanoi. ”Olin varma, että niin käy kyllä, ennemmin tai myöhemmin.”
”Minä en, mutta hyvä että kääntyi”, Heljä sanoi. Fuksivuoden aikaiset kuiskuttelut, nimittelyt ja ilkeilyt olivat kaukainen muisto, joka kuitenkin silloin tällöin palasi takaraivoon kummittelemaan. Hän näperteli sormustaan ja pyöritteli sitä. Kyllä, se oli todellinen, totesi hän jälleen kerran.
”Kyllä onnella on tapana kääntyä, kun asiat ovat tarpeeksi kurjasti”, Xandier vastasi, ja muut pojat mumisivat yksimielisinä.
”Haluaisitko sinä Heljä muuten lähteä kanssamme viikonloppuretkelle vuorille?” Xandier kysyi sitten. ”Me ajattelimme vuokrata mökin ja teleskoopin ja tutkia tähtiä ilman kaupungin valosaasteita. Ehkä bongaamme lentävän lautasen, jos oikein tuuri käy. Aina silloin tällöin joku väittää nähneensä sellaisen.”
”Haluan lähteä!” Heljä innostui. ”Tänä viikonloppuna Saturnus on vielä linjassa Jupiterin ja Marsin kanssa. Sitä ei tapahdu kuin kerran vuosisadassa.”
”No lähdetään tänä viikonloppuna!” Xandier hihkaisi. ”Ei kai kellään ole mitään esteitä?”
He sopivat vielä yksityiskohdista ja tekivät alustavia suunnitelmia, ennen kuin tuli iltapäivän luentojen aika ja jokainen alkoi yksitellen vaeltaa omaan suuntaansa.
Heljä oli oikeastaan sopinut viettävänsä viikonlopun Valton kanssa, mutta hän oli vasta kokouksessa muistanut tuon harvinaislaatuisen tapauksen, eikä millään raaskisi jättää tilaisuutta käyttämättä. Viikonloppuja tulisi kyllä, mutta planeetat linjassa… Hänen kämmeniään kihelmöi. Kunpa olisi jo perjantai.
Ursula treenasi uusia kuvioita ja kääntyi, kun hän saapui.
”Terve, miten meni?” hän kysyi pirteästi. ”Oliko kivaa?”
”Kuten aina”, Heljä hymähti. ”Minut kutsuttiin viikonlopuksi reissuun.” Ja hän kertoi mahtavasta tilaisuudesta, joka olisi tarjolla.
”Eikö sinulla ja Valtolla ollut jotain suunnitelmia?” Ursula kysäisi. Hänen muistinsa oli ärsyttävän hyvä.
”Joo, olihan meillä… Mutta ajattele, kerran vuosisadassa! En saa tätä tilaisuutta enää toiste. Valto tietää, miten paljon rakastan tähtiä ja planeettoja ja myös sen, että rakastan häntä. Mehän olemme menossa naimisiin. Hän varmasti ymmärtää, jos selitän tämän hänelle.”
”No, se selviää vain kokeilemalla”, Ursula totesi ja jatkoi hyppyjään. Heljä kiipesi yläkertaan.
Valto lueskeli kirjaa sängyllä. ”Mikset ole lukemassa alhaalla Ursulan kanssa?” Heljä kysyi nauraen saavuttuaan huoneeseen ja huomattuaan miehen. Valto virnisti.
”Kuulen täällä paremmin omat ajatukseni. Tule tänne viereen ja kerro päivästäsi.”
”Mielihyvin”, Heljä nauroi ja hypähti sängylle. Valto nappasi hänet kainaloonsa.
Heljästä tuntui hyvältä, kun Valto silitteli hänen hiuksiaan.
”Minä olin siellä tapaamisessa, niin kuin kerroin aamulla”, Heljä aloitti. ”Arvaa mitä? Tällä viikolla tapahtuu jotain ainutlaatuista.”
”Hmm? Mitä niin?”
”Saturnus, Jupiter ja Mars ovat linjassa lauantaiyönä. Sellaista ei tapahdu kuin kerran sadassa vuodessa, voitko uskoa? Porukkamme aikoo lähteä vuorille katsomaan sitä ja bongailemaan muita taivaankappaleita siinä sivussa.”
”Eikö meillä ollut sovittua menoa viikonlopulle?” Valto kysyi. Heljä kuuli hänen äänessään pettymystä, vaikka tämä yritti peitellä sitä.
”Kyllä minä sen muistan, mutta… Minä niin haluaisin mennä. Tämä tilaisuus ei toistu koskaan, ja sinä tiedät, miten rakastan yötaivaan ilmiöitä.”
”Etkö muka muistanut tuota silloin, kun sovimme menojamme?” Valto mumisi hänen hiuksiaan vasten. Heljä pudisteli päätään.
”Ole kiltti, Valto. Lupaan ja vannon, että voimme seuraavan viikonlopun viettää kahdestaan. Silloin eivät mitkään taivaankappaleet ole minkäänlaisessa linjassa keskenään. Lupaan keksiä jonkun kivan yllätyksen korvaukseksi tästä.”
”No, jos sen noin muotoilet… Ehkä minä kestän seuraavaan viikonloppuun.”
”Olet kultainen!” Heljä hihkaisi ja suuteli Valtoa lämpimästi. Valtokaan ei enää pahemmin kiukutellut, vaan näytti todella tyytyvän tilanteeseen. Heljää hieman harmitti suunnitelmien peruuntuminen, mutta hän päätti keksiä jotain erityistä heidän yhteistä viikonloppuaan varten. Sen Valto olisi ansainnut.
*** *** *** *** ***
”Minä olen lähdössä!” Heljä huikkasi eteisestä. ”Tuletko hyvästelemään?”
Kesti hetken, ennen kuin Heljä kuuli Valton askeltavan alas rappusia. Päästyään eteiseen mies pysähtyi katselemaan häntä.
”Ajatella, ettemme näe toisiamme seuraavaan kahteen päivään. Miten ihmeessä oikein pärjään ilman sinua?”
”Sinun on vain kestettävä täällä Ursulan, Fridan ja Sannin kanssa”, Heljä nauroi. ”Sillä aikaa minä tihrustan planeettoja poikien kanssa.”
”Poikien?” Valto kysyi otsa kurtussa. ”Aiotko nukkua kaksi yötä vieraiden miesten ympäröimänä? Mikset ole kertonut, että siihen ryhmääsi kuuluu pelkkiä miehiä?”
”En ajatellut, että olet noin mustasukkainen. Se on aika söpöä, mutta ihan turhaa. He ovat vain hyviä kavereita, joiden kanssa pääsen ihastelemaan avaruuden ihmeitä.”
”Mikset ole esitellyt minua heille? Ethän nyt varmasti salaa mitään?”
”En tietenkään, älä ole tyhmä. Ei vaan ole tullut tilaisuutta esitellä teitä toisillenne. Jos haluat tavata heidät, niin järjestän asian kyllä. Nyt pitää mennä, hei hei ja nähdään sunnuntaina!”
Heljä otti laukkunsa ja lähti. Valto jäi katselemaan hänen peräänsä. Vai että kokonainen viikonloppu hänelle vieraiden miesten ympäröimänä, mukamas vain ystävinä. Valto tunsi omituista levottomuutta. Hän olisi halunnut juosta Heljän perään ja vaatia päästä mukaan reissulle. Ihan vain varmuuden vuoksi.
Heljä oli kuitenkin jo noussut pihalle kurvanneeseen autoon ja kadonnut kokonaan näkyvistä. Enää ei Valtolla ollut mitään vastaan panemista.
Valto tiesi mustasukkaisuuden johtuvan luonteestaan eikä siitä, että oikeasti epäilisi Heljän pettävän häntä, mutta se tieto ei helpottanut hänen oloaan. Hänestä oli inhottavaa, että häneltä salailtiin asioita, vaikka ne eivät mukamas merkinneet mitään. Mutta kai kuka tahansa poikaystävä tahtoi tietää, jos tyttöystävällä oli paljon miespuolisia kavereita, ja oppia tuntemaan nämä? Kyllä Heljäkin oli halunnut tavata hänen naispuoliset kaverinsa. Ja hän itse oli tavannut kaikki muut Heljän kaverit – joista jokainen asui samassa taloudessa hänen kanssaan.
No, Heljä saisi luvan esitellä ystävänsä hänelle kunhan palaisi. Valto halusi saada muuta ajateltavaa. Mustasukkaisuus oli inhottava tunne, se pisteli rinnassa ja vatsassa.
Hän meni etsimään tenttikirjojaan. Tietenkään ne eivät olleet kirjahyllyssä, kuten niiden olisi pitänyt, vaan hän oli ne levitellyt jonnekin. Ja tenttikin oli tiedossa huomenna. Ei hyvä.
Heljä pisti hänelle tekstiviestin seuraavana aamuna. Oli kuulemma kivaa, vaikka poikien juttuja hän ei välillä ymmärtänytkään. Tänä iltana olisi tiedossa suuri planeettatapahtuma, ja Heljää jännitti jo valmiiksi. Valto luki tekstiviestin ja pani puhelimen taskuunsa. Häntä ärsytti. Heljä puhui oudon kevyesti. Salasiko hän jotain? Mitä edellisiltana oikein oli tapahtunut? Valto halusi tietää, ja tilanne turhautti häntä. Vai oliko hän vain vainoharhainen? Tentti oli hänen osaltaan mennyt todella huonosti, tuntui, ettei koko lukukaudesta ollut jäänyt päähän yhtään mitään.
”Hei”, tervehti Frida iloisesti, kun hän palasi osakuntatalolle. ”Menikö tentti hyvin?”
”Kohtalaisesti”, mutisi Valto.
”Meillä on toogabileet illalla. Eihän se haittaa sinua?”
”Ei, ei tietenkään. Se on itse asiassa ihan hyvä. On kiva saada ajatukset muualle.”
Frida saattoi kuulla hänen äänensävynsä, sillä hän kohotti katseensa.
”Miten niin? Vaivaako sinua jokin?”
”No kun Heljä ei ole esitellyt minua niille kavereilleen, joiden kanssa on reissussa nyt”, Valto mutisi. ”Ei sillä, että se muuten minua haittaisi, mutta kun hän on koko viikonlopun kolmen miehen kanssa keskenään…”
”Vai niin. Mutta kai sinä luotat häneen?”
”Tietysti. Mutta vika onkin korvieni välissä.”
”Siellähän se yleensä on. Minä olen huono antamaan suhdeneuvoja, mutta älä nyt ihmeessä anna tuollaisen pilata viikonloppuasi. Pidä hauskaa tänä iltana. Meidän osakunnassamme on parhaat bileet.”
Frida ei turhaan kehunut, Valto mietti, kun bileet olivat täydessä vauhdissa. Tytöt olivat raahanneet paikalle jopa baaritiskin ja värivaloja, varmaan yliopiston teatterityhmän varaston ylijäämää. Jokainen oli jo saapuessaan enemmän tai vähemmän hiprakassa, ja mitä pidemmälle ilta venyi, sitä seurallisemmaksi porukka kävi, Valto mukaan lukien.
”No, mitä mieltä olet?” Frida hihkaisi. Valto näytti peukkua ja kulautti kurkusta jälleen uuden viinapommin.
”Eikö ole hassua että Heljän seurassa on pelkkiä poikia ja sinulla pelkkiä tyttöjä”, Frida hihitti. ”Eikun onhan täällä pari poikaa, mutta ei niitä lasketa, koska ne eivät jää yöksi.”
”On se aika hassua joo”, Valto vastasi.
”Eivät tällä kertaa”, Frida hykerteli ja silmäili poikia.
Valto katsoi häntä sumein silmin.
”Miten tuollainen oikein toimii?” hän karjui metelin yli.
”Millainen?”
”No… tuollainen. Että joka päivä uusi kundi.”
”Hyvin. He tietävät sen ja minä tiedän sen. Miten niin? Haluaisitko kokeilla?”
”Ei… Ei kun minä vaan kysyin…”
”Ei sillä, ettenkö ihan mielelläni kokeilisi kanssasi”, Frida kikatti ja horjahti. Hän oli juonut enemmän kuin miltä ensivilkaisulla näytti. Valton oli pakko antaa tukea, jottei tyttö olisi kaatunut ja telonut itseään. Ympärillä oli yhtäkkiä aivan liikaa ihmisiä, ja kaikki tuntuivat tuijottavan heitä.
”Minä vien sinut lepäämään”, Valto sanoi ja raahasi tytön yläkertaan. Tämä oli raskas, ei varmaan kannatellut painoa ollenkaan omilla jaloillaan. Mitä tuo hajuvesi oikein oli? Tuoksui hyvältä. Heljä ei koskaan käyttänyt hajuvesiä. Ei niin, että sillä olisi mitään väliä…
”Ei kun oikeasti, haluaisitko kokeilla? Tämän kerran? Me voidaan huomenna sitten olla taas niin kuin mitään ei olisi tapahtunut eikä Heljä saa koskaan tietää.”
Tavallaan aika houkutteleva ajatus viinan sumentaville aivoille. Jos Heljä olisikin oikeasti pettänyt häntä, hänen ei edes tarvitsisi potea huonoa omaatuntoa.
Frida kellahti sängylle vihjailevasti. Pienen hetken ajan Valto epäröi. Paha aavistus kyti vatsanpohjassa.
Mutta hän ei perääntynyt. Ei tietenkään.
*** *** *** *** ***
Kamala päänsärky ja paha olo olivat Valton päällimmäiset tunteet, kun hän seuraavana aamuna heräsi. Hän ei tiennyt, mitä kello oli, toivottavasti ei paljoa. Ulkona paistoi iltapäivän aurinko, eli puolenpäivän yli oli jo menty.
Valto näki nukkuvan Fridan ja voihkaisi. Hän nousi äkkiä ja hipsi omaan makuuhuoneeseensa. Mitä ihmettä hän oli oikein mennyt tekemään?
Kello näytti puoli kahta. Heljä oli sanonut tulevansa viiden aikaan takaisin. Hyvä niin, oli vielä aikaa selvitellä ajatuksia ja siistiytyä. Valto halusi unohtaa edellisillan kokonaan. Se oli yksi suuren suuri virhe. Miksi hän oli ollut niin vietävissä? Helvetti sentään. Toivottavasti syyllisyys ei paistanut hänen kasvoiltaan kilometrin päähän. Hän puki edellisillan vaatteet päälleen. Toinen sukka oli jäänyt Fridan huoneeseen, mutta hän ei halunnut hakea sitä. Jääkööt sinne.
Ursula näytti vihaiselta. Paha enne.
”Huomenta”, Valto toivotti vaisusti. Ursula tuhahti vastaukseksi.
”Älä yritä esittää, että sinä ja Frida menitte eilen illalla yhdessä sovittelemaan hänen kenkiään! Et tullut takaisin juhliin enää sen jälkeen, kun olit vetäytynyt hänen huoneeseensa. Mitä ihmettä oikein ajattelit?”
”Minä en tiedä”, Valto mumisi. ”Minua hävettää kamalasti. Se oli virhe, jota ei olisi koskaan pitänyt tapahtua.”
”Jaaha, ja nyt yrität puolustella itseäsi. En siedä, että parasta ystävääni kohdellaan noin. On tarpeeksi paha, että sen lehmän takia oma poikaystäväni luulee, että olen pettänyt häntä, mutta joku tekee niin vapaasta tahdostaan! En ymmärrä sinua ollenkaan. Minusta Heljän on saatava tietää.”
”Ole kiltti äläkä kerro hänelle”, Valto aneli. ”Minä rakastan häntä todella. En halua ketään muuta kuin hänet.”
”Kerro sinä sitten. Vakuuta hänet. Jos et sinä kerro, niin minä kerron.”
Hän pyyhälsi Valton ohi enää sanaakaan sanomatta.
Valto tiesi hänen olevan oikeassa, mutta häntä ahdisti. Mitä jos Heljä raivostuisi niin, että käskisi häntä häipymään? Mitä jos hän palauttaisi kihlasormuksenkin ja sanoisi, että juttu oli tässä? Miten yhdestä kännihairahduksesta saattoikin seurata niin paljon kaikkea ikävää… Ja silloin se oli vielä tuntunut hyvältä idealta. Ihan vain siksi, koska Heljä oli ehkä kenties saattanut pettää häntä, mikä oli erittäin epätodennäköistä ja mitä hän ei kuitenkaan voisi millään todistaa.
Kun Heljä iloisesti huhuillen saapui, Valto riensi hänen luokseen ja kaappasi hänet halaukseen.
”No huhhuh, ehtikö sinulle yhdessä viikonlopussa tulla noin kova ikävä?” Heljä kysyi nauraen. Valto nuuhki hänen hiuksiaan. Ei hajuvettä, miten ihanaa. Hän rakasti Heljän tuoksua.
”Ehti. Todella ikävä.”
Ursulan katse poltteli hänen niskahiuksiaan.
”Mennään pihalle”, Valto ehdotti. ”Saamme olla rauhassa.”
”Miksi meidän pitäisi olla rauhassa? Minun pitää purkaa tavarat ja haluan nähdä tyttöjäkin, vaikka heillä ei olekaan ollut yhtä iso ikävä kuin sinulla…”
”Haluan vain jutella. Tule nyt, jooko.”
Uteliaana Heljä seurasi häntä. ”Kosinutkin sinä olet jo, joten ei tämä sitäkään ole”, hän pohti ääneen.
Heljä katsoi häntä odottavasti. Valto ei saanut sanaa suustaan. Hän aukoi suutaan kuin kala.
”No? Mistäs jutellaan”, Heljä kysyi.
”Olet vaan niin kaunis”, Valto sanoi lopulta. ”Sen minä vain halusin sanoa.”
Ei hän halunnut rikkoa tätä taikaa. Tai ainakaan ihan vielä. Jos vielä hetken voisi esittää, että kaikki oli hyvin ja edellisyö oli ollut vain painajaisunta.
”Sinä olet ihan hassu. Minä rakastan sinua”, Heljä nauroi ja suikkasi suukon Valton nenälle. ”Minä menen nyt purkamaan tavarat.”
Heljä hyppeli tiehensä. Valto puhalsi keuhkonsa tyhjiksi. Kunpa minä selviäisin tästä. Voi kunpa, kunpa, kunpa.
*** *** *** *** ***
Kello oli kolme yöllä, jostain syystä yliopistot tykkäsivät pitää kokeensa mahdollisimman epäinhimillisiin kellonaikoihin. Oli miten oli, Heljä saapui viimeisestä loppukokeestaan suu hymyssä.
”Minä ihan oikeasti valmistun täältä!” hän riemuitsi. ”Ja millaisin arvosanoin! Kyllä kotona ollaan nyt ylpeitä.” Hän halusi heti päästä järjestämään bileitä. Ensin oli tietysti kerrottava hyvät uutiset muille osakuntalaisille. Ja sitä ennen nukuttava muutama tunti.
Aamulla Ursula ja Sanni saivat ensimmäisinä kuulla hyvät uutiset. Frida oli valmistunut jo aiemmin, joten hän ei enää asunut talossa.
”Vau, saadaan taas syy juhlia!” tytöt iloitsivat. ”Fridan kemuista onkin kulunut aivan liian kauan aikaa.”
”Missä Valto on? Haluan kertoa hänellekin.”
Heljä lähti etsimään sulhastaan. Ursula pani kirjansa pois ja seurasi häntä.
Hän kuuli Heljän kertovan innoissaan uutisensa Valtolle ja Valton onnittelevan lämpimästi. Ursula kuuli kylpyhuoneen oven sulkeutuvan, Heljä oli varmaan mennyt suihkuun puhdistautuakseen ennen juhlia. Ursula astui sisään makuuhuoneeseen. Nyt hänen piti hiillostaa Valtoa.
Valton ilme valahti sillä sekunnilla, kun mies näki hänet. ”Ai, hei vaan sinullekin.”
”Sinä et ole vieläkään kertonut hänelle”, Ursula huomautti kylmästi.
”Et ole muuten sinäkään”, Valto huomautti takaisin.
”Olen ollut sinulle armollinen, tiedän”, Ursula sanoi. ”Mutta valmistujaisten jälkeen kerron hänelle, ellet tee sitä. Kyllä Heljä ansaitsee tietää, kun kerran meinaa loppuelämänsä viettää kanssasi.”
”Hyvä on, hyvä on! Minä kerron hänelle. Mutta en voi pilata hänen juhliaan. Lupaan kertoa hänelle juhlien jälkeen. Ihan oikeasti.”
”Katsokin”, Ursula totesi ja lähti huoneesta.
Kohta Heljä palasi suihkusta.
”Olin kuulevinani Ursulan äänen. Mitähän te oikein juonitte pääni menoksi?”
Valto silmäili suihkunraikasta tyttöystäväänsä päästä varpaisiin.
”Olet niin kaunis. Ota vaatteet pois, pidetään kivaa ennen juhliasi.”
”Juurihan sain vaatteet päälle”, Heljä nauroi, mutta antoi Valton johdatella hänet sängylle. ”Hyvä on sitten, hölmö. Kuka muka voisi vastustaa, kun poikaystävä esittää noin houkuttelevan tarjouksen?”
*** *** *** *** ***
Niin mahtavaa fiilistä Heljällä ei ollut pitkään aikaan ollut. Hänen juhlansa olivat pienehköt, mutta tunnelma oli katossa ja kaikilla tuntui olevan hauskaa. Hän itse kierteli jatkuvasti ympäri kämppää varmistamassa, että kaikilla oli ruokaa ja juotavaa ja että musiikki oli oikeanlaista, eikä kukaan ollut vaihtanut sitä. Valmistujaiskaapu kutitti hieman, mutta hän kantoi sitä ylpeydellä. Olihan se symboli yhden elämänvaiheen taakse jäämisestä ja uuden alkamisesta.
Vihdoin tarjoutui tilaisuus tutustuttaa hänen ystävänsä Avaruuden lapsista yliopistoystäviin! Opintojen aikana Heljä oli halunnut pitää nämä kaksi porukkaa erillään, jotta hänellä olisi jotain omaa, jotain, mikä ei muistuttaisi häntä yliopistosta, mutta nyt kun opinnot oli suoritettu, sillä ei ollut enää merkitystä. Pojat näyttivät tulevan tyttöjen kanssa hyvin juttuun, ja Heljä arveli Valtonkin olevan tyytyväinen nyt, kun sai tavata hänen ystäviään. Jutun juurta näytti ainakin löytyvän.
Hetken kuluttua Ursula potkaisi häntä nilkkaan. Heljä vilkaisi häntä kysyvästi.
”Olohuoneeseen. Viiden minuutin päästä”, hän suhahti ja yritti samaan aikaan näyttää siltä, että kumartui suoristamaan mekonhelmaa.
Heljä nyökkäsi huomaamattomasti. Ursulalla oli jotain tärkeää asiaa, kun se näin salamyhkäisesti piti esittää. Kohta Ursula nousi ja sanoi menevänsä naistenhuoneeseen. Hetken kuluttua Heljä teki samoin.
”No? Mitä nyt?” Heljä kysyi ja istahti alas. Ursula oli vaivautuneen näköinen, ja Heljä alkoi huolestua. Oliko jotain sattunut? Mikä oikein oli vialla?
”Valto lupasi kyllä kertoa tämän itse, mutta minä en oikeastaan luota siihen…” hän aloitti.
”Minkä lupasi kertoa?”
Ja Ursula kertoi, mitä oli nähnyt toogabileissä sinä viikonloppuna, kun Heljä oli reissannut vuorilla ihailemassa taivaita.
Heljä ei ollut uskoa korviaan.
”Ei ole totta… Ei kai Valto voisi tehdä mitään sellaista? Mehän olemme menossa naimisiin!”
”Sinun kannattaa jutella hänen kanssaan ja kysyä hänen selitystään. Minä kerron asian siten, kuin minä sen ymmärsin”, Ursula sanoi. ”Mutta älä huoli, minä olen tukenasi, tapahtui mitä tahansa.”
”Kiitos”, Heljä sanoi heikosti.
Siinä paha, missä mainitaan, Heljä ajatteli nähdessään Valton keittiössä. Kuin tilauksesta. Heljä halusi kuulla kaiken saman tien. Jottei tarvitsisi elää epätietoisuudessa. Ehkä kaikelle oli looginen selitys. Ehkä Ursula oli käsittänyt väärin. Ehkä.
”Valto?” Heljä huhuili varovasti. Valto säpsähti, ilmeisesti hän ei ollut tajunnut Heljän läsnäoloa.
”Ursula kertoi, että sinulla on minulle jotain tunnustettavaa.”
Heljä katsoi Valton reaktiota. Mies meni vaikeaksi. Ei lupaillut hyvää.
”Minä ajattelin puhua siitä vasta valmistujaisjuhliesi jälkeen, ettei juhlatunnelma menisi pilalle…”
”Se on siis totta?”
”Se oli yksi suuri virhe”, Valto kiirehti sanomaan. ”Niin ei olisi pitänyt käydä. Se ei toistu enää koskaan, lupaan ja vannon sen, olin vain yksi suuri typerys…”
Heljä ei halunnut kuulla enempää.
”Miksi salasit sen näin pitkään?” hän kysyi kiihtyneenä. ”Olisit edes kertonut heti! Ei sillä, että se yhtään sen hyväksyttävämpää olisi, mutta olisit osoittanut, että sinussa on enemmän munaa!”
Valto painui kasaan Heljän haukuista, ja se ärsytti Heljää vieläkin enemmän.
”Mitä minun pitäisi oikein tehdä?” hän kysyi. ”Kyllä minä tiedän, millainen Frida on, mutta luotin sinuun sen verran, että uskoin ettet lankeaisi häneen. En minä noin vain voi antaa anteeksi ja teeskennellä, ettei mitään tapahtunut. Luulen, etten vähään aikaan edes halua nähdä sinua.”
”Odota.” Valto tarttui Heljän käteen. Nainen antoi kätensä olla velttona miehen otteessa, ja nykäisi sen sitten pois.
”Minä menen takaisin ystävieni pariin”, hän sanoi ja häipyi keittiöstä.
Valto jäi paikoilleen seisomaan useaksi minuutiksi. Juhlijoiden nauru ja puheensorina kantautui olohuoneesta hänen korviinsa. Heljäkin nauroi, mutta Valto tunnisti siitä ilottomuuden. Hän oli pettynyt itseensä, pettyneempi kuin koskaan. Miten ihmeessä hän saattoi hyvittää Heljälle tekonsa?
*** *** *** *** ***
Vähillä rahoillaan Heljä sai ostettua mukavan pienen talon rauhalliselta alueelta. Hän malttoi tuskin odottaa, että pääsisi sisustamaan vielä paremmin. Nyt piti tyytyä siihen, mihin rahat riittivät.
(Pohjapiirroskuvan oton jälkeen olen saattanut lisäillä tavaroita kämppään, joten kuva ei aivan täysin vastaa todellisuutta, mutta suurilta osin kyllä.)
Heljä katsoi tarpeelliseksi myös päivittää tyylinsä aikuisempaan, jotta tuntisi itsensä varttuneemmaksi. Hän oli puoliksi tosissaan odottanut, että uusi ikävaihe toisi tullessaan uudenlaista viisautta, mutta, ei mitenkään yllättävää, hän oli ollut väärässä. Ihan samalta hänestä tuntui kuin ennenkin. Ehkä silmälasit saivat hänet näyttämään viisaammalta kuin mitä hän oli.
Rappusille oli joku hyväntekijä jättänyt paketin. Vielä isompi yllätys oli, että paketista paljastui käyttökelpoinen, uutuuttaan kiiltelevä tietokone.
”Kuka ihme jakelee tietokoneita ilmaiseksi?” Heljä mietti. ”No, en valita. Olisi se ollut aika iso sijoitus nykyisillä varoillani.”
Hän kytki koneen saman tien seinään. Oli aika katsoa, mitä työpaikkailmoituksista löytyi.
Heljä etsi etsimistään, mutta paikkaa urheilu-uralla ei ollut auki. Ei edes joukkueen maskottina. Hän olisi suostunut vaikka kuuraamaan stadionin vessoja, mutta sellaistakaan ei ollut tarjolla.
”Itsepähän menettävät”, hän puuskahti lopulta, kun malttoi luovuttaa. ”Kokeillaan huomenna uudelleen. Ehkä he ovat muuttaneet mielensä.”
Yksinasuminen tiesi kuluja, ja Heljä halusi löytää töitä niin pian kuin mahdollista. Kulut olisi tietysti helpompi hallita, jos saman katon alla asuisi toinenkin työssäkäyvä sim…
Hemmetin Valto, hän mietti apeana. Kaikki oli ollut niin täydellistä, suunnitelmat valmiina… Sitten sen miehen piti mennä ja pettää häntä. Heljä oli varma, että se johtui pelkästä mustasukkaisuudesta. Häntä alkoi kaduttaa, ettei hän ollut esitellyt Xandieria, Aimosta ja Migeliä Valtolle aiemmin. Jos he olisivat tunteneet toisensa, Valtolla ei olisi ollut syytä olla mustasukkainen, eikä hän olisi ajautunut syrjähyppyyn…
Äh, lopeta, ei se ole sinun vikasi, Heljä komensi itseään ja yritti keskittyä siivouskirjaan. Millaisia kuvioita sillä mopilla olikaan hyvä tehdä lattioita pestessä.
Yöllä hän heräsi omituiseen tunteeseen. Ihan kuin hänen sisällään olisi ollut jokin möykky. Elävä möykky. Hän ei ollut koskaan tuntenut mitään sellaista, ja se oli kummallista.
Olenko tulossa kipeäksi, vai mitä tämä oikein on? hän ihmetteli. Aiemmin päivällä hänelle oli iskenyt äkillinen himo suolakurkku-maapähkinävoileipiin, joita hän oli syönyt neljä kappaletta. Normaalisti hän ei voinut sietää suolakurkkuja.
Kun hän näki pyöristyneen vatsansa, hän tajusi asian.
”Minä olen raskaana”, hän kuiskasi. ”Niinpä tietenkin. Valtosta ja minusta tulee vanhemmat.”
*** *** *** *** ***
Seuraava osa ilmestynee näihin aikoihin kuukauden päästä, jos sen kummempia kiireitä ei ilmene.
]]>
